» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse lesken velvollisuudesta suorittaa kuolinpesälle korvausta. Leski oli pitänyt hallussaan kuolleen puolisonsa asuntoa perillisen jakovaatimuksen jälkeen. Asunto oli ollut puolisoiden yhteinen koti, mutta pesänjakaja oli hylännyt lesken vaatimuksen saada pitää asunto jakamattomana hallinnassa perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin nojalla. Tapausta käsiteltiin Jyväskylän käräjäoikeudessa, Vaasan hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa.
Leski oli vaatinut osituksessa oikeutta pitää hallussaan puolisoiden yhteistä kotia perillisten jakovaatimuksista huolimatta. Perillinen vaati leskeä maksamaan vuokraa vastaava asumiskorvaus kuolinpesälle. Leskellä oli omistuksessaan toinen sopiva asunto, joten hän ei voinut saada kiinteistöön elinikäistä hallintaoikeutta. Leski vastusti asumiskorvausvaatimusta. Asian tullessa vireille kiinteistö oli jo myyty ja riita koski sitä, oliko ollut leskellä oikeutta pitää asuntoa hallinnassaan. Perillinen vaati leskeä maksamaan asumiskorvauksia kuolinpesälle oikeudettoman hallussapidon vuoksi. Leski kiisti kanteen ja totesi että laissa ei säädetä lesken velvollisuudesta maksaa korvausta puolisoiden yhteisen asunnon hallussapidosta. Lesken oikeudesta hallita omaisuutta säädettiin perintökaaren 12 luvussa. Luvun 3 §:stä taas seurasi, että leskellä oli oikeus hallita omaisuutta ja saada myös sen tuotto.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Käräjäoikeus punnitsi arvioinnissaan avioliittolain 86 §:ää, jonka mukaan eloonjääneelle puolisolle myönnetään vain oikeus osallistua kuolleen puolison omaisuuden hallintaan, kunnes ositus toimitetaan. Käräjäoikeus totesi, että lesken hallintaa koskevat säännökset (perintökaaren 3 luku ja avioliittolain 86 §) ovat jossain määrin ristiriitaisia. Käräjäoikeus katsoi että tapaukseen on sovellettava perintökaaren 3 luvun säädöksiä ja hylkäsi kanteen. Perillinen valitti asiasta hovioikeuteen.
Hovioikeuden mukaan lesken hallintaoikeus oli ennen jakovaatimusta perustunut kuolinpesän passiivisuuteen. Jakovaatimuksen esittämisen jälkeen hallintaoikeutta ei enää ollut. Perintökaaren 3 luvun 1a §:n toinen momentti ei suojannut leskeä, sillä tämä omisti puolison kuolinhetkellä toisen asumiseen sopivan asunnon. Sillä ei ollut merkitystä, että leski oli myöhemmin myynyt kyseisen asunnon. Hovioikeuden mukaan kuolinpesällä oli oikeus saada asumiskorvaus leskeltä jakovaatimuksen jälkeisetä ajalta. Hovioikeus kumosi osituksen ja perinnönjaon siltä osin kuin kyse oli lesken velvollisuudesta suorittaa asumiskorvausta kuolinpesälle jakovaatimuksen jälkeiseltä ajalta ja palautti asian pesänjakajalle ratkaistavaksi. Leski valitti ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen.
Korkein oikeus totesi, että varallisuusoikeudellisten periaatteiden mukaan lähtökohtana on että omaisuuden tuotto (tässä tapauksessa kiinteistön hallinnasta saatava hyöty) kuuluu omistajalle, eli tässä tapauksessa kuolinpesälle. Korkein oikeus totesi alempien oikeusasteiden lailla, että tapaukseen soveltuu perintökaaren 3 luvun 1 a §. Korkein oikeus totesi kuitenkin, että yleinen periaate kiinteistön hallinnan osalta on, että vilpittömässä mielessä oleva haltija saa pitää esineen tuoton. Kysymys siitä saako leski pitää asunnon hallussapidon tuoton ei ole ollut ennalta selvä, minkä vuoksi korkein oikeus katsoi leskellä olleen asiassa vilpittömän mielen suoja. Korkein oikeus päättyi kumoamaan hovioikeuden tuomion ja jätti asian käräjäoikeuden tuomion varaan. Eri mieltä ollut korkeimman oikeuden jäsen ei katsonut leskellä olleen asiassa vilpittömän mielen suojaa jakovaatimuksen jälkeisellä ajalla, ja että leski olisi tämän vuoksi velvollinen maksamaan asumiskorvausta jakovaatimuksen esittämisen jälkeiseltä ajalta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa