» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ratkaisussa oli kysymys siitä, voitiinko ennen viimeisintä, vuonna 2005 tehtyä, törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista edeltävää törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamista ottaa huomioon tieliikennelain 78 §:n 1 momentin nojalla määrättäessä rangaistusta viimeisimmästä teosta, kun A oli vedonnut taannehtivan rikoslain kieltoon ja sitä ilmentävään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Achour-ratkaisuun.
Käräjäoikeuden mukaan Achour-ratkaisun pohjana oli ollut toisenlainen oikeudellinen asetelma kuin A:n tapauksessa oli ollut käsillä. Vuonna 2002 tapahtuneen teon huomioon ottaminen ei merkinnyt rikosoikeudellisten säännösten soveltamista taannehtivasti ja A oli siten määrättävä vähintään vuoden kestävään ajokieltoon. Käräjäoikeus totesi myös, että ajokiellon määrääminen ehdollisena olisi ollut mahdollista, mikä olisi kuitenkin ollut vastoin niitä lainvalmistelussa nimenomaisesti ilmaistuja tavoitteita, jotka olivat johtaneet tieliikennelain 78 §:n muuttamiseen nykyiseen muotoonsa ja ajokieltojen vähimmäispituuksien säätämiseen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.
Korkein oikeus totesi, ettei tieliikennelain 78 §:n 1 momentissa säädetty aiemmin niin sanotusta uusimisvaikutuksesta eli siitä, että aikaisemman rikoksen takia uudesta teosta tuomittava ajokielto olisi määrättävä kestämään tietyn vähimmäisajan. Korkein oikeus kuitenkin huomautti, ettei tapauksessa ollut kyse siitä, että aiemmasta teosta määrättäisiin uusi seuraamus, vaan uuden teon perusteella määrättävästä ajokiellosta siten, että aiempi teko otettiin ankaroittavana tekijänä huomioon. Teon tehdessään A oli voinut ottaa huomioon, että määrättäessä teon perusteella ajokieltoa asiaan tulisi vaikuttamaan hänen vuonna 2002 tekemänsä teko. Korkeimman oikeuden mukaan EIT:n Achour-tapaus ja A:n tapaus olivat olosuhteiltaan erilaiset, minkä lisäksi Achour-tapaus oli korkeimman oikeuden käsitellessä A:n asiaa vielä odottamassa EIT:n suuren jaoston ratkaisua. Koska A:n tapauksessa ei ollut kyse kielletystä rikoslain taannehtivasta soveltamisesta, oli A:n ajokielto määrättävä tieliikennelain 78 §:n 1 momentin nojalla sellaisena kuin se oli määrättävä vuonna 2005 voimaan tulleen lain mukaan.
Korkein oikeus ratkaisi seuraavaksi kysymyksen siitä, tuliko ajokielto määrätä ehdollisena sen vuoksi, että ajo-oikeus oli tekijän ammatille välttämätön. Se katsoi, että kiellon määrääminen ehdollisena olisi ollut tapauksessa vastoin lainsäätäjän tarkoitusta ja yleistä etua. Uusijan ajokiellon määrääminen ehdolliseksi olisi edellyttänyt siten erityisen painavia syitä, jollaisena ei voinut pitää kuljettamisen ammattimaisuutta. Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa