Minilex - Lakipuhelin

Alkoholirikos, veronkorotus ja ne bis in idem - KKO:2014:76

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Törkeä alkoholirikos
    Veronkorotus
    Ne bis in idem
    Menettämisseuraamu

Tapauksessa KKO 2014:76 A:lle ja B:lle oli määrätty veronkorotuksia verotusmenettelyssä sillä perusteella, että he olivat pitäneet hallussaan väkiviinaa, josta ei ollut tehty valmisteverotuslain mukaista veroilmoitusta eikä maksettu säädettyjä alkoholijuomaveroja. Tämän jälkeen käräjäoikeus oli tuominnut heidät vankeusrangaistuksiin törkeästä alkoholirikoksesta. A ja B olivat valittaneet hovioikeuteen, joka ei hyväksynyt valituksia. A ja B valittivat korkeimpaan oikeuteen ja vaativat syytteiden tutkimatta jättämistä tai hylkäämistä sillä perusteella, että heitä ei voisi rangaista kahdesti saman teon perusteella (ne bis in idem).

 

Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota siten, että syytteet törkeästä alkoholirikoksesta jätettiin tutkimatta ja A ja B vapautettiin heille tuomituista rangaistuksista. Valtio velvoitettiin lisäksi suorittamaan A:lle korvausta oikeudenkäynnin viivästymisestä. Korkeimman oikeuden mukaan sekä veronkorotukset että syytteet törkeästä alkoholirikoksesta olivat perustuneet väkiviinan hallussapitoon. Törkeää alkoholirikosta koskevan syytteen teonkuvaus ei sisältänyt sellaista tosiseikkaa, joka ei olisi tullut arvioitavaksi jo veronkorotuksen määräämisen yhteydessä. Syytteitä ei siten voitu tutkia, koska tällöin A:ta ja B:tä olisi rangaistu kahdesti samassa asiassa. Korkein oikeus kuitenkin totesi, että syytteiden tutkimatta jättäminen ei estänyt tuomitsemasta taloudellista hyötyä valtiolle menetetyksi eikä tuomitsemasta takavarikoitua väkiviinaerää valtiolle menetetyksi. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]