» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli velkaantunut pankkia ja rahoitusyhtiötä kohtaan sillä tavalla, että hän oli päätynyt hakemaan itselleen yksityishenkilön velkajärjestelyä. Hän oli laatinut velkajärjestelyä koskevan maksuohjelmaehdotuksen itse, vaikkakin häntä oli avustanut tässä varatuomari P. Velkojina toimineet pankki ja rahoitusyhtiö vastustivat velkajärjestelyn myöntämistä vetoamalla heidän näkemyksensä mukaan tapauksessa esille tulleeseen esteperusteeseen. Kun tämä velkajärjestelyn myöntämiseen liittynyt asia tuli vireille käräjäoikeudessa, A haki maksutonta oikeudenkäyntiä jo asian vireille tulemista edeltävältä ajalta sekä varatuomari P:n määräämistä hänen avustajakseen. Tapauksessa oli juridiselta kantilta katsottuna kyse siitä, voitiinko A:lle myöntää avustaja velkajärjestelyä koskevaa hakemusta varten vai ei.
Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan jos maksuttoman oikeudenkäynnin saanut ei kykene ilman avustajaa asianmukaisesti valvomaan etuaan ja oikeuttaan asiassa, tuomioistuimen on määrättävä avustaja. Edelleen saman pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan avustajaa ei kuitenkaan saa määrätä hakemusasioissa, ellei siihen ole erityisen painavia syitä.
Käräjäoikeus arvioi A:n vaatimuksia edellä mainitun maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 1 momentin perusteella. Se katsoi, että tapauksessa oli kyse tavallisesta velkajärjestelyasiasta, johon ei mainitun pykälän mukaan saanut määrätä avustajaa. Käräjäoikeuden mukaan A ei ollut esittänyt sellaisia erityisen painavia syitä, jotka antaisivat mahdollisuuden edellä mainitusta lähtökohdasta poikkeamiseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus kyllä myönsi A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin hänen hakemastaan päivämäärästä lukien, muttei päätynyt myöntämään hänelle mahdollisuutta avustajan määräämiseen
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden edellä esitetyt perustelut sille, miksi A:lle ei tullut tilanteessa myöntää avustajaa velkajärjestelyasiassa. Hovioikeus otti kuitenkin huomioon, että oikeuskäytäntö oli hyvin vakiintunutta kysymyksissä, joita A:n velkajärjestelyasia koski. Nämä kysymykset liittyivät ensinnäkin siihen, oliko A velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti ja oliko maksukyvyttömyys tulkittavissa vain väliaikaiseksi. Kun oikeuskäytäntö oli vakiintunutta, ei hovioikeus nähnyt perusteita avustajan määräämiselle tässä tapauksessa.
Korkein oikeus otti arvioinnissaan huomioon pankin ja rahoitusyhtiön velkajärjestelyhakemukseen tekemän riitautuksen, jonka perusteella asia muuttui alkuperäiseen tilanteeseensa nähden hieman monimutkaisemmaksi. A:n on täytynyt riitautuksen johdosta toimittaa sekä käräjäoikeuteen että hovioikeuteen lausumia, joiden lisäksi hänen on tullut laatia muutoksenhakukirjelmä hovioikeuteen. Varatuomari P laati kaikki edellä mainitut asiakirjat. Korkein oikeus kiinnitti huomiota myöskin siihen, että A:n velkojen yhteenlaskettu määrä oli melko suuri hänen tuloihinsa suhteutettuna.
Korkein oikeus päätyikin näillä perusteilla siihen, että vaikka oikeuskäytäntö sinänsä oli edellä todetulla tavalla vakiintunutta pankin ja rahoitusyhtiön riitauttamissa asioissa, riitautus itsessään aiheutti tapaukseen siinä määrin hankaluutta, että A:ta ei voitu arvioida kykeneväiseksi asianmukaisesti valvomaan omaa etuaan. Tämän lisäksi velkojen suuri määrä tarkoitti korkeimman oikeuden mukaan sitä, että velkajärjestelyn myöntäminen olisi hänen tulevaisuutensa kannalta merkittävässä asemassa. Näin ollen korkein oikeus totesi, että asiassa oli erityisen painavia syitä avustajan määräämiseen ja kumosi alempien oikeusasteiden päätökset tältä osin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa