Minilex - Lakipuhelin

Velkajärjestely ja ulosoton keskeytys

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkajärjestelyn alkamisella on monia oikeusvaikutuksia, jotka ovat merkityksellisiä niin velallisen kuin velkojankin kannalta. Ennen oikeusvaikutusten määrittämistä on hyvä selvittää, mitkä velat kuuluvat velkajärjestelyn piiriin sen vuoksi, että oikeusvaikutukset ylettyvät vain näihin velkoihin. Velkajärjestelyn aloittamisen piiriin rajautuvat ne velat, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn aloittamista. Tässä artikkelissa käsitellään velkajärjestelyn vaikutusta ulosottoon.

Pääsääntö on, ettei velallisen omaisuutta saa ulosmitata velkajärjestelyn piiriin kuuluvasta velasta. Poikkeuksen muodostaa etuoikeutettu elatusapuvelka, jolloin ulosmittaaminen on sallittu. Kiellon vastainen ulosmittaus on siis tehoton ja mahdollisen ulosmittaushakemuksen käsittely keskeytetään.

Silloin, kun ulosmittaus on jo ehditty toimittaa, on täytäntöönpano keskeytettävä ja ulosottomiehen tulee säilyttää haltuun ottamansa omaisuus. Joskus ulosmitatun omaisuuden myynnistä on ehditty kuuluttaa ennen velkajärjestelyn alkamista, tällöin omaisuus voidaan myydä ulosottolain säätämässä järjestyksessä. Tässäkin tapauksessa ulosottomiehen on säilytettävä ulosmittauksesta kertyneet tai kertyvät rahavarat, kunnes maksuohjelma vahvistetaan tai toisin määrätään.

Jo ulosmitatun omaisuuden myynnistä on kuulutettu ennen velkajärjestelyn alkamista, tuomioistuin voi kuitenkin määrätä täytäntöönpanon keskeytettäväksi ja myynnin peruutettavaksi kahdessa tapauksessa: (1) omaisuus kuuluu velallisen perusturvaan tai velallinen tarvitsee sitä elinkeinotoiminnassaan (2) on ilmeistä, että omaisuutta ei velkajärjestelyssä ole käytettävä velkojen suoritukseksi.

Jos ennen velkajärjestelyn alkamista on asetettu vakuus muutoksenhaun vuoksi ulosmittauksen tai muun täytäntöönpanon keskeyttämiseksi täytäntöönpanoviranomaiselle, ulosottomiehen on säilytettävä vakuus. Vakuus tulee säilyttää kunnes maksuohjelma vahvistetaan tai toisin määrätään. Jos sivullinen on asettanut vakuuden, se on vaadittaessa palautettava hänelle.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]