- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Vakuutusoikeus on erityistuomioistuin, joka toimii valitusinstanssina toimeentuloturva-asioissa. Vakuutusoikeuden toimivaltaan kuuluu valitusten käsittely henkilön oikeudesta työeläkkeeseen, kansaneläkkeeseen, opintotukeen, työttömyysetuuteen, palkkaturvaan, asumistukeen, vammaistukeen, lapsen hoitotukeen, eläkkeensaajien hoitotukeen, sairausvakuutuslain mukaiseen etuuteen, kuntoutukseen sekä oikeutta työtapaturman, ammattitaudin, rikosvahingon, sotilasvamman tai sotilastapaturman perusteella.
Vakuutusoikeuden päätoimisia jäseniä ovat ylituomari, vakuutusoikeustuomarit, ylilääkäri sekä sivutoimisina jäseninä lääkärijäsenet, työolojen ja yritystoiminnan sekä sotilasvamma-asioiden asiantuntijat. Lakimiesjäsenenä voi olla myös lisäksi esittelijä.
Vakuutusoikeudessa asioiden käsittely on pääosin kirjallista, mutta suullisen käsittelyn pitäminen on mahdollista. Yksityisellä asianosaisella on myös oikeus pyytää suullisen käsittelyn toimittamista vakuutusoikeudessa. Ensimmäinen valitusaste viranomaisen päätöksestä näissä asioissa on useimmiten asianomainen valituslautakunta, jonka päätöksestä on mahdollista valittaa edelleen vakuutusoikeuteen. Useimmiten vakuutusoikeus on myös ylin muutoksenhakuelin sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa, jolloin sen päätöksestä ei voi enää valittaa edelleen. Eräistä vakuutusoikeuden tapaturma-asioita koskevista päätöksistä voi kuitenkin hakea korkeimmalta oikeudelta valituslupaa.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.