Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön perustaminen ja osakepääoma

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yksityisen osakeyhtiön perustamiseksi ei enää nykyisin tarvita osakepääomaa. On kuitenkin edelleen mahdollista, että yhtiön perustajat sijoittavat osakeyhtiöön sovitun osakepääoman ja saavat vastineeksi yhtiön osakkeita. Osakeyhtiöllä tulee olla vähintään yksi osake. Yhtiötä perustaessa osakkeille mahdollisesti määrätty merkintähinta, eli osakkeesta yhtiölle maksettu summa, maksetaan yhtiölle joko rahana tai apporttina. Apportilla tarkoitetaan jotain muuta omaisuutta kuin rahaa. Tällaisella omaisuudella täytyy olla taloudellista arvoa kyseiselle osakeyhtiölle. Apporttiomaisuutta voivat olla esimerkiksi koneet ja laitteet. Osakkeiden mahdollinen merkintähinta voidaan merkitä yrityksen kirjanpidossa kokonaan SVOP:iin eli sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Osakeyhtiölaissa on yksityisen osakeyhtiön osalta luovuttu aiemman lain mukaisesta 2 500 euron vähimmäisosakepääomasta. Osakeyhtiön voi siten perustaa ilman osakepääomaa merkitsemällä perustamissopimukseen osakepääoman kohdalle nolla euroa tai ilmoittamalla sopimuksessa, ettei osakkeista makseta mitään. Julkisen osakeyhtiön kohdalla laki vaatii edelleen vähimmäispääoman 80 000 euroa. Nämä ovat kuitenkin nimensä mukaisesti vain osakepääoman vähimmäisvaatimuksia, ja osakepääomaa voi toki olla enemmän. Osakeyhtiön kirjanpidossa osakepääoma on niin kutsuttua sidottua omaa pääomaa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei osakepääomaa saa jakaa vapaasti osakkeenomistajille.

Osakeyhtiö syntyy silloin, kun se rekisteröidään kaupparekisteriin. Lisätietoa osakeyhtiön perustamiseen liittyen löydät muista artikkeleistamme, lakipuhelimesta sekä lakimiehiltämme.

Vinkit

- Yksityisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääomavaatimuksesta on luovuttu ja se on 0 euroa.

- Julkisen osakeyhtiön vähimmäispääomavaatimus on edelleen 80 000 euroa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa