Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön perustaminen ja osakkeiden lukumäärä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiölain mukaan yhtiössä on oltava vähintään yksi osake. Osakeyhtiötä perustettaessa ei kuitenkaan ole tämän tarkempaa tiettyä osakelukumäärää, joka yhtiöllä tulee olla. Sen sijaan perustamisessa merkittävien osakkeiden tulee kattaa tietty määrä osakepääomaa, jotta osakeyhtiö voidaan perustaa. Näiden osakkeiden merkinnästä maksettavien merkintähintojen tulee olla sen suuruinen, että yksityisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma on 2 500 euroa ja julkisen osakeyhtiön 80 000 euroa. Ero näiden yhtiömuotojen välillä on se, että julkisen osakeyhtiön arvopaperit ovat kaupankäynnin kohteena lain mukaan säännellyillä julkisilla markkinoilla. Yksityisen osakeyhtiön arvopapereilla eli osakkeilla ei käydä mainitunlaista julkista kauppaa.  Osakkeiden lukumäärällä siis sinänsä ei ole väliä, vaan sillä, että niiden yhteenlasketut arvot vastaavat näitä laissa asetettuja vähimmäispääomavaatimuksia.

Mikäli osakeyhtiössä on vain laissa vaadittu yksi osake, kyseessä on ns. yhden yhtiö, eli osakeyhtiö, jolla on vain yksi omistaja. Tällöin koko vaaditun vähimmäispääomamäärän tulee sisältyä tuohon yhteen osakkeeseen.

Osakelukumäärää mietittäessä voidaan ajatella, että mitä useampia osakkeita yhtiöllä on, sitä helpompaa rahoituksen hankkiminen yhtiölle on ja osakkeiden luovuttaminen on helpompaa. Omistuksen hajauttaminen käy myös kätevämmin, kun yhtiössä ei ole vain muutamaa osakkeenomistajaa, joista kukin omistaisi suuren osan yhtiön osakekannasta. Toisaalta pienempi osakemäärä saattaa nopeuttaa päätöksentekoprosessia, kun ei tarvitse ottaa huomioon suuren osakkeenomistajajoukon erilaisia näkemyksiä ja sovitella niitä yhteen keskenään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]