Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön perustaminen ja rekisteröintimaksu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiö syntyy vasta sitten, kun se rekisteröidään kaupparekisteriin. Rekisteröinti edellyttää perustamisilmoituksen tekemistä, jonka yhteydessä peritään rekisteröintimaksu. Maksulla korvataan rekisteröinnistä aiheutuneet kustannukset Patentti- ja rekisterihallitukselle. Yhtiö on rekisteröitävä kolmen kuukauden kuluessa perustamissopimuksen allekirjoittamisesta, tai perustaminen raukeaa.

Osakeyhtiön perustamisilmoituksen hinta on sähköisesti tehtynä 330 euroa ja paperisena 380 euroa. Aputoiminimi kustantaa sähköisesti 65 euroa, ja paperisena 100 euroa per aputoiminimi. Sähköinen ilmoitus tehdään Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteiseen Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (YTJ). Paperinen ilmoitus toimitetaan ohjeiden mukaan ja lomakkeesta riippuen joko Patentti- ja rekisterihallitukselle tai yhteisesti PRH:lle ja Verohallinnolle.

Perustamisilmoituksen tekemisestä vastaavat yhtiön hallituksen varsinaiset jäsenet. Käsittelymaksu tulee paperisen ilmoituksen osalta maksaa ennen ilmoituksen tekemistä ja maksua koskeva kuitti liitetään perustamisilmoitukseen. Kun ilmoitus tehdään sähköisesti, maksu suoritetaan YTJ:n verkkopalvelussa ilmoituksen allekirjoittamisen jälkeen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Perustamisilmoituksen tekeminen sähköisesti maksaa 330 euroa ja paperilomakkeella 380 euroa.
  • Yhden aputoiminimen ilmoittaminen sähköisesti maksaa 65 euroa ja paperilomakkeella 100 euroa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]