Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön perustaminen yksin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiö on yksi yritysmuodoistamme, josta säädetään osakeyhtiölaissa. Osakeyhtiön voi perustaa luonnollinen henkilö eli tavallinen ihminen joko yksin tai yhdessä jonkun toisen kanssa. Myös oikeushenkilö eli esimerkiksi toinen osakeyhtiö voi perustaa osakeyhtiön. Yksin perustettaessa yritystä, on kaikki päätäntä valta asioista hänellä. Perustaja yksin päättää milloin täytetään kaupparekisteriin tiedot, haetaan y-tunnus ja avataan tili. Perustaminen vaatii myös yhtiökokouksen pitämistä ja hallituksen nimeämistä. Yhtiökokouksesta laaditaan pöytäkirja, josta ilmenee yhtiön perustaminen.

Käytännössä siis osakeyhtiötä yksin perustavan tulee päättää yrityksen nimi, toimiala, osakepääoman suuruus ja valita hallituksen varajäsen. Henkilö itse on puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, mutta tarvitaan myös varajäsen. Lisäksi osakepääoman minimi on 2500 euroa, kun kyse ei ole julkisesta yhtiöstä, jossa minimi vaatimus on 80 000 euroa. Se on siis summa, joka on pakko sijoittaa yhtiöön, mutta mitään esteitä ei ole sille, että sijoitettaisiin isompikin summa. Lisäksi tulee tehdä perustamissopimus, yhtiöjärjestys, avata pankkitili, maksaa perustamismaksu sekä osakkeet eli osakepääoma. Näiden lisäksi tulee myös muistaa toimittaa kaikki rekisteröinti paperit Patentti- ja rekisterihallitukseen. Näiden tietojen avulla pääset alkuun osakeyhtiön perustamisessa yksin. Mikäli sinulle heräsi jotakin kysymyksiä aiheeseen liittyen, voit ottaa yhteyttä asiantunteviin lakimiehiimme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]