Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön perustaminen minimiosakepääoma

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiölaki sääntelee osakeyhtiön pääoman määrää. Aiemman lain mukaisesta 2 500 euron minimipääomavaatimuksesta on luovuttu, joten nykyisen lain mukaan yksityisen osakeyhtiön osakepääoma voi olla nolla euroa. Julkisen osakeyhtiön kohdalla laki vaatii edelleen vähimmäispääomaksi 80 000 euroa. Yksityinen osakeyhtiö on kuitenkin edelleen mahdollista perustaa osakepääomaa merkiten. Tällöin osakepääoma maksetaan yhtiölle sen perustamisvaiheessa yleensä rahana, mutta se voidaan suorittaa myös muuna kuin rahamääräisenä suorituksena, ts. apporttina. Mikäli osakkeista ei uutta osakeyhtiötä perustettaessa makseta mitään, niin perustamissopimukseen tulee merkitä osakkeesta osakeyhtiölle maksettavaksi summaksi nolla euroa. Vaihtoehtoisesti mainitussa sopimuksessa voidaan myös todeta, että osakkeesta ei suoriteta maksua yhtiölle eikä osakkeen maksuaikaa tällöin mainita.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Yksityisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma on nykyisin nolla euroa.
  • Julkisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma on 80 000 euroa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]