Minilex - Lakipuhelin

Edunvalvonta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Edunvalvonta tulee kyseeseen, kun henkilö ei kykene ajamaan omia etujaan tai hoitamaan asioitaan. Käräjäoikeus tai holhousviranomainen voivat määrätä henkilölle edunvalvojan, jos tämä ei esimerkiksi sairauden vuoksi pysty pitämään huolta asioistaan eivätkä hänen asiansa tule hoidetuksi asianmukaisesti muulla tavoin. Hakemuksen edunvalvonnasta voi tehdä henkilö itse, hänen äitinsä, isänsä, lapsensa, aviopuolisonsa tai muu läheinen. Hakemus tehdään joko käräjäoikeuteen tai holhousviranomaiselle, ja poikkeuksellisesti holhousviranomainen voi tehdä hakemuksen henkilön puolesta oma-alotteisesti.

Yleensä edunvalvoja määrätään huolehtimaan edunvalvottavan omaisuudesta ja taloudellisista asioista. Edunvalvoja voidaan määrätä hoitamaan myös yksittäistä asiaa.

Lähtökohtana on, että edunvalvojana toimii yksityihenkilö, esimerkiksi henkilön sukulainen, ystävä tai muu läheinen, jolla on tehtävää varten riittävä kokemus ja taito. Jos tällaista henkilöä tehtävään ei kuitenkaan löydy, määrää tuomioistuin edunvalvojaksi yleisen edunvalvojan. Tavallisesti yleinen edunvalvoja on valtion virkamies, joka toimii edunvalvontatoimistossa.

Edunvalvojan sijasta henkilön asioita voi ajaa myös edunvalvontavaltuutettu, mikäli tämä on etukäteen tehnyt edunvalvontavaltuutuksen sairastumisen, vanhenemisen tai muun oman oikeustoimikykynsä heikkenemisen varalta. Edunvalvontavaltuutus on asiakirja, jolla henkilö varautuen tulevaan valtuuttaa toisen henkilön edustamaan itseään. Valtuutuksen vahvistaa holhousviranomainen.

Edunvalvojan on tavoiteltava hyvää ja saumatonta yhteistyötä edunvalvottavan kanssa. Kaikki edunvalvontatoimet on tehtävä ajaen ainoastaan valvottavan henkilökohtaista etua. Ennen päämiehelleen tärkeästä asiasta päättämistä edunvalvojan tai edunvalvontavaltuutetun on tiedusteltava tämän mielipidettä, jos se on päämiehen tilaan nähden mahdollista.

Jos sinulla on kysyttävää liittyen edunvalvontaan, ota yhteyttä asiantunteviin lakimiehiimme.

Vinkit

- Edunvalvoja määrätään henkilölle, joka esimerkiksi vanhenemisen tai sairauden vuoksi ei pysty enää ajamaan omia etujaan tai hoitamaan asioitaan

- Edunvalvojana voi toimia läheinen tai valtion virkamies

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa