Minilex - Lakipuhelin

Alaikäinen ja perintö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Alaikäisellä eli alle 18- vuotiaalla on oikeus saada perintöä. Alaikäinen voi saada perintöä testamentilla tai lakimääräisesti sukulaiselta perittynä. Alaikäinen lapsi on oikeutettu perintöön perintökaaren mukaisesti. Alaikäisen lapsen perintöoikeus voi konkretisoitua esimerkiksi oman vanhemman kuoltua. Tällöin vainajan rintaperilliset, eli lapset, saavat kukin vähintään lakiosansa verran perinnöstä.

Lähtökohtaisesti alaikäisen lapsen perintöä hoitavat hänen huoltajansa eli vanhemmat. Perinnönjakoon ja sen vastaanottamiseen liittyvien asioiden hoitamisessa alaikäisen lapsen vanhempi saattaa kuitenkin olla esteellinen. Alaikäisen lapsen vanhempi voi olla esteellinen edustamaan lastaan perinnönjakoon liittyvissä tehtävissä, jos he ovat molemmat kuolinpesän osakkaina. Alaikäisen lapsen huoltaja voi olla esteellinen myös, jos testamentissa on määrätty, että lapsen omaisuutta tulee hoitaa muu kuin lapsen huoltaja. 

Esteellisyystilanteissa lapselle voidaan määrätä edunvalvoja, joka on muu kuin hänen huoltajansa. Tuomioistuimen määräämä edunvalvoja valvoo alaikäisen lapsen etua ja oikeutta perinnönjaossa. Edunvalvojan tulee tiedustella alaikäisen mielipidettä tekemissään päätöksissä, jos asia on lapsen kannalta tärkeä ja jos lapsi kykenee ymmärtämään asian merkityksen. 

Lapsen perinnöstä on ilmoitettava oma-alotteisesti Digi- ja väestötietovirastoon, kun alaikäisen lapsen koko varallisuuden määrä perinnön saamisen jälkeen ylittää 20 000 euroa. Alaikäisen lapsen edunvalvojan on myös aina toimitettava Digi- ja väestötietovirastolle jäljennös perukirjasta kuukauden kuluessa, kun perunkirjoitus on toimitettu. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]