Minilex - Lakipuhelin

Alaikäisen tekemä työ

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Alaikäisen tekemää työtä koskevat säännökset ovat nuorista työntekijöistä annetussa laissa. Nuorella työntekijällä tarkoitetaan alaikäistä, eli alle 18-vuotiasta henkilöä.

15 vuotta täyttänyt henkilö, joka on suorittanut oppivelvollisuutensa, saadaan ottaa työhön. Nuori saa itse työntekijänä tehdä sekä irtisanoa ja purkaa työsopimuksensa.

Myös 14 vuotta täyttänyt tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttävä henkilö voidaan ottaa sellaiseen kevyeen työhön, joka ei vahingoita hänen terveyttään tai kehitystään. Työ ei saa myöskään aiheuttaa haittaa hänen koulunkäynnilleen. Tällainen henkilö voidaan ottaa työhön enintään puoleksi siitä loma-ajasta, joka hänelle kulloinkin annetaan koulusta. Hän voi tehdä työtä myös koulutyön aikana tilapäisesti tai muuten kestoltaan lyhytaikaisessa työsuhteessa. Työsopimuksen voi tehdä nuoren huoltaja tai huoltajan antamalla luvalla nuori henkilö itse.

15 vuotta täyttäneen henkilön säännöllinen työaika saa olla enintään yhtä pitkä kuin 18 vuotta täyttäneiden työntekijöiden säännöllinen työaika samassa työssä.

Mikäli työntekijä on vielä oppivelvollinen, saa päivittäinen työaika koulutyön aikana koulun vapaapäivinä olla enintään seitsemän tuntia. Koulupäivinä päivittäisen työajan enimmäiskesto on kaksi tuntia. Koulujen loma-aikana saa alle 15-vuotiaan henkilön työaika olla enintään seitsemän tuntia vuorokaudessa ja 35 tuntia viikossa. 

Nuoren työntekijän työaika ei saa ylittää yhdeksää tuntia vuorokaudessa eikä 48 tuntia viikossa.

15 vuotta täyttänyttä henkilöä saa hänen suostumuksellaan pitää vuorokautisen säännöllisen työajan tai muun säännöllisen työajan lisäksi tehtävässä ylityössä enintään 80 tuntia kalenterivuodessa. Hätätyötä saa alle 15-vuotiaalla työntekijällä teettää vain silloin, jos työn teettämiseen ei ole käytettävissä 18 vuotta täyttänyttä henkilöä. Alle 15-vuotiasta ei saa pitää ylitöissä tai hätätyössä.

Työnantajan on huolehdittava siitä, ettei työ ole nuoren fyysiselle tai psyykkiselle kehitykselle vahingoksi, sekä siitä, että nuori työntekijä saa työn edellyttämää ohjausta ja opetusta. Ennen työsuhteen alkamista tai kuukauden kuluessa sen alkamisesta on nuorelle toimitettava terveystarkastus työnantajan kustannuksella. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]