Minilex - Lakipuhelin

Alaikäisen edunvalvoja perunkirjoituksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Alle 18-vuotias henkilö on ikänsä perusteella vajaavaltainen ja tarvitsee edunvalvojan edustamaan itseään taloudellisissa asioissa. Edunvalvojan tehtävänä on huolehtia vajaavaltaisen omaisuudesta ja edustaa tätä tietyissä oikeustoimissa. Perunkirjotus on sellainen tilaisuus, jossa vajaavaltainen tarvitsee edunvalvojan edustamaan itseään. Alaikäisen lakimääräinen edunvalvoja on hänen huoltajansa, eli lähtökohtaisesti toinen vanhemmista tai molemmat vanhemmat yhdessä.

Alaikäisen tarve edunvalvojalle koskee niin itse perunkirjoitustilaisuutta kuin perinnönjakoakin. Edunvalvoja osallistuu holhottavansa puolesta kuolinpesän selvitysprosessiin, osakkaiden yhteiseen päätöksentekoon kuolinpesän asioista ja omaisuuden jakamiseen, vaikka ei itse ole kuolinpesän osakas. Mikäli vanhempi itse sen sijaan on virallisesti kuolinpesän osakas, hän ei saa edustaa lastaan perunkirjoituksen jälkeen perinnönjaossa.

Vanhemman ollessa esteellinen valvomaan lapsensa etua perinnönjaossa, on tuomioistuimen määrättävä lapselle edunvalvojan sijainen. Vaikka edunvalvojan sijaisen määräminen alaikäiselle ei ole välttämätöntä vielä perunkirjoitusvaiheessa, ei sijaisen määräämistä tulisi aiheettomasti viivyttää vaan alaikäisen edun mukaista olisi hankkia edunvalvojan sijainen jo perunkirjoitusta varten. Sijainen toimii päämiehen puolesta niin kauan, kuin lakimääräinen edunvalvoja on esteellinen hoitamaan tehtäväänsä. Lakimiehen puoleen kannattaa kääntyä jos tilanteessa on epäselvyyttä siitä, saako vanhempi itse edustaa lastaan perunkirjoituksessa vai onko hänen haettava sijaisen määräämistä.

Kaksoisedustuskiellon mukaan vanhempi ei saa edustaa lastaan oikeustoimessa, jossa hän itse tai hänen puolisonsa on vastapuolena. Vanhempi voisi muuten tehdä päätöksiä omaksi hyväkseen lapsensa nimissä. Yleensä edunvalvoja ei saa edustaa päämiestään myöskään silloin, jos holhottavan vastapuolena oikeustoimessa on edunvalvojan lapsi. Poikkeuksena tästä säännöstä on kuitenkin tilanne, jossa kuolinpesän osakkaana on myös vanhemman toinen lapsi, jonka lakimääräinen edunvalvoja vanhempi on. Näin ollen vanhempi saa edustaa lapsiaan perunkirjoituksessa, jos sisarusten intressit eivät ole ristiriidassa keskenään. Edustusvaltuuden on katsottava koskevan niin pesän selvitystoimia kuin perinnönjakoakin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]