» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli vaatinut kanteessaan entiseltä työnantajaltaan X Oy:lta työsuhteeseensa liittyviä saatavia ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan asiassa, minkä lisäksi hän oli laatinut lisäkanteen, jossa hän vaati valtion velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Kanteet perustuivat palkkaturvalakiin. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, voitiinko valtio vastaajana velvoittaa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja, vaikka A ei ollut esittänyt valtiota kohtaan asiassa muita vaatimuksia.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianosaisen on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jos seikka, josta asian lopputulos aiheutui, ei ennen oikeudenkäyntiä ollut hävinneen asianosaisen tiedossa eikä hänen olisi pitänytkään olla siitä tietoinen. Edelleen palkkaturvalain 1 §:n 1 momentin mukaan valtio turvaa työntekijän työsuhteesta johtuvan saatavan suorituksen työnantajan konkurssin tai muun maksukyvyttömyyden varalta. Lisäksi saman lain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen on hylätessään palkkaturvahakemuksen osoitettava työntekijä nostamaan kanne paitsi työnantajaa myös valtiota vastaan, jos hylkääminen johtuu siitä, ettei saatavan perustetta tai määrää ole saatu selvitetyksi ja työnantaja on kiistänyt saatavan.
Käräjäoikeus päätyi A:n X Oy:tä kohtaan laatiman kanteen osalta siihen, että X Oy tuli velvoittaa suorittamaan A:lle hänen vaatimiaan työsuhteeseen liittyneitä saatavia sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja. Valtioon kohdistetun kanteen osalta käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että valtio ei ollut asian häviämisestä huolimatta tiennyt eikä sen olisi pitänytkään tietää seikoista, jotka vaikuttivat asian lopputulokseen. Vaikka valtio olikin nimetty asiassa vastaajaksi, ei A ollut kohdistanut siihen oikeudenkäyntikulujen korvaamisvaatimuksen ohella muita vaatimuksia eikä valtio ollut myöskään vastannut A:n alkuperäiseen kanteeseen, vaan ainoastaan oikeudenkäyntikuluja koskeneeseen lisäkanteeseen. Näiden seikkojen perusteella käräjäoikeus päätyi hylkäämään A:n kanteen valtiota kohtaan.
A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen valtioon kohdistamansa lisäkanteen osalta. Hovioikeus ei kuitenkaan päätynyt muuttamaan käräjäoikeuden tuomion lopputulosta sitä koskien. Korkeimpaan oikeuteen toimittamassaan valituksessa A puolestaan vaati, että valtio ja X Oy velvoitettaisiin vastaamaan hänen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta yhteisvastuullisesti.
Korkein oikeus perusti arviointinsa pääasiassa siihen, että kun käräjäoikeus oli pyytänyt A:ta täydentämään haastehakemustaan sen osalta, mitä vaatimuksia hänellä oli valtiolta oikeudenkäyntikulujen korvaamisen ohella, A oli vastannut, ettei muita vaatimuksia ollut. Näin ollen palkkaturvaan liittyviä vaatimuksia ei oltu esitetty tapauksessa valtiota kohtaan laisinkaan. Korkein oikeus tulkitsi lain esitöiden pohjalta, että valtio oli ollut oikeudenkäynnissä asianosaisen roolissa, jolloin vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi edellyttänyt asian häviämistä oikeudenkäymiskaaren säännösten mukaisesti. Kun valtioon ei oltu kohdistettu muita vaatimuksia kuin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskenut vaatimus eikä tuomiokaan kohdistunut valtioon, korkein oikeus tulkitsi, ettei valtio ollut hävinnyt asiaa. Näin ollen valtiolla ei ollut korkeimman oikeuden mukaan velvollisuutta A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen, eikä korkein oikeus muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa