Minilex - Lakipuhelin

Vahingonkorvaus kiinteistökaupassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vahingonkorvaus kiinteistön kaupassa voi olla joko itsenäinen vaade tai sitä voidaan vaatia esimerkiksi hinnanalennuksen yhteydessä. Vahingonkorvaus kiinteistön kaupassa käsittää täyden korvauksen sopimusrikkomuksesta aiheutuneista vahingoista, kuten kiinteistön korjauskustannuksista. Hyvin epätavalliset ja arvaamattomat seuraukset jäävät kuitenkin korvausvelvollisuuden ulkopuolelle. Korvattaviksi tulevat sen sijaan esimerkiksi kaupanteosta, sopimusrikkomuksen selvittämisestä ja asiantuntija-avun käytöstä aiheutuneet kustannukset.

Myyjä vastaa tiedoista, joita hän on itse antanut. Lisäksi hän vastaa myös edustajansa antamista tiedoista kaupan kohteesta. Myyjä välttää vahingonkorvausvastuun, jos hän osoittaa, että kiinteistön laatuvirhe tai suoritusvelvollisuuden täyttämättä jättäminen ei ole aiheutunut hänen huolimattomuudestaan. Mikäli myyjä on esimerkiksi laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, hän on yleensä toiminut huolimattomasti.

Vahingonkorvausta voidaan tietyin edellytyksin sovitella. Tällöin edellytetään, että se olisi kohtuuton ottaen huomioon esimerkiksi sopimusrikkomuksen syy ja vahingon aiheuttajan mahdollisuus ehkäistä vahinko. Myös vahingon suuruus ja sen ennalta arvattavuus vaikuttavat siihen, onko korvausta pidettävä kohtuuttomana.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]