Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistökauppa ja muotovaatimus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistön kauppa on tehtävä maakaaressa säädetyssä muodossa. Muotomääräykset ovat pakottavia, mikä tarkoittaa sitä, että niiden sivuuttamisesta seuraa kiinteistön kaupan pätemättömyys.

Ensinnäkin kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Sekä myyjän että ostajan taikka heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Näiden lisäksi kaupanvahvistajan tulee vahvistaa kauppakirja kaikkien allekirjoittajien ollessa läsnä. Vaihtoehtoisesti kiinteistön kauppa voidaan tehdä myös sähköisesti. Kauppa tehdään tässä tapauksessa sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä ja ilman kaupanvahvistajaa. Tärkeää sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä on, että kauppa syntyy, kun molemmat osapuolet, myyjä sekä ostaja ovat hyväksyneet kauppakirjan samansisältöisenä. Tätä ennen osapuolet eivät ole sidottuja esimerkiksi kauppakirjan luonnokseen taikka siihen tehtyihin muutoksiin.

Itse kauppakirjasta on ilmettävä ensinnäkin luovutustarkoitus sekä luovutettava kiinteistö. Lisäksi kauppakirjasta on käytävä ilmi myyjä sekä ostaja ja kauppahinta ja muu vastike. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että maakaaressa säädetyt kiinteistön kaupan muotomääräykset ovat vähimmäisehtoja. Tämän lisäksi kuitenkin myyjä sekä ostaja voivat vapaamuotoisesti sopia keskenään muista asioista. Mikäli myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta taikka muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta periä enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkittynä.

Kiinteistön kauppaan liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä lakimiehen puoleen.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]