Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön myynti ja kiinteistövero

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistövero on vuosittain maksettava vero, joka perustuu kiinteistön omistukseen. Kiinteistöveron maksaa se, joka omistaa kiinteistön alkavan vuoden ensimmäisenä päivänä. Vastuu kiinteistöveron maksamisesta kauppatilanteessa säilyy siis kiinteistön myyjällä, mikäli omistusoikeus ei ole siirtynyt ennen vuoden ensimmäistä päivää. Niin sanotun omistusoikeuden siirtymistä lykkäävän ehdon käyttäminen ei muodollisesta omistajan aseman säilymisestä huolimatta lähtökohtaisesti pysytä verovelvollisuutta myyjällä, sillä kiinteistöverovelvollisuus koskee myös omistajan veroista haltijaa, eli sitä, jolla on kalenterivuoden alkaessa pysyvä hallintaoikeus kiinteistöön.

Veron suuruus on sijaintikuntaa koskevan veroprosentin mukainen osuus kiinteistön arvosta, ja se maksetaan kunnalle. Verohallinto lähettää vuosittain kiinteistöverotuspäätöksen ja tilisiirtolomakkeet, joiden mukaisesti vero maksetaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]