Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistökauppa omistusoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistökaupassa kiinteistön omistusoikeus siirtyy myyjältä ostajalle lähtökohtaisesti kauppakirjan tekemisen yhteydessä. Näin toimitaan usein esimerkiksi silloin, kun koko kauppahinta maksetaan kaupan solmimisen yhteydessä. Omistusoikeuden siirtymisestä voidaan kuitenkin sopia kauppakirjassa erikseen.

Ostajan ja myyjän on esimerkiksi mahdollista sopia, että omistusoikeus siirtyy ostajalle vasta, kun koko kauppahinta on maksettu sille määrättynä maksuaikana. Tällöin puhutaan lykkäävin ehdoin tehtävästä kiinteistökaupasta. Lykkäävät ehdot on aina kirjattava kauppakirjaan ja ne saavat olla voimassa enintään 5 vuotta. Ostaja saa kaupan tekemisen jälkeen käyttää kiinteistöä, määrätä siitä oikeudellisesti sekä luovuttaa oman oikeutensa edelleen, vaikka omistusoikeuden siirtyminen on kauppakirjassa sovittu ehdolliseksi. Ennen omistusoikeuden lopullista siirtymistä ostaja ei kuitenkaan saa ilman myyjän suostumusta hakata metsää eikä ottaa maa-aineksia tai muuta kiinteistöön kuuluvaa niin, että kiinteistön arvo merkittävästi alenee. Myöskään ostajan ilman myyjän suostumusta perustama kiinteistöä rasittava panttioikeus tai erityinen oikeus ei sido myyjää, ellei omistusoikeus siirry lopullisesti ostajalle.

Vaikka omistusoikeuden siirtyminen olisi sovittu ehdolliseksi, ostaja vastaa vahingosta, joka kaupan tekemisen jälkeen aiheutuu kiinteistölle myyjästä riippumattoman syyn, kuten tulipalon, vuoksi.

Omistusoikeus kiinteistöön kirjataan myöntämällä saannolle lainhuuto.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]