Minilex - Lakipuhelin

Saannonmoitekanne voi palauttaa kiinteistön oikealle omistajalle


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Sellainen tilanne on mahdollinen, ettei kiinteistön myyjä ollutkaan oikea omistaja ja hän on silti myynyt kiinteistön eteenpäin. Jos tämä käy myöhemmin ilmi, voi oikea omistaja nostaa saannonmoitekanteen myyjää vastaan. Mikäli kanne menee läpi, siirtyy kiinteistö ostajalta oikealle omistajalle.

Tällainen tilanne toteutuu siten, että kiinteistö on tavalla tai toisella joutunut pois oikean omistajan hallinnasta. Myyjän saanto oikealta omistajalta on voinut olla pätemätön jonkin pätemättömyysperusteen vuoksi, joita voi olla useita. Luovutuskirja on esimerkiksi voinut olla väärennetty.

Kiinteistön palautuessa oikealle omistajalle voi ostaja kohdistaa vaatimuksensa myyjään. Tällöin hän voi vaatia kauppahinnan palauttamista ja vahingon korvaamista.

Ostaja saa pitää hallinta-aikanaan kertyneen tuoton ja hyödyn, jos hän ei tiennyt kaupan virheellisyydestä aiemmin. Toisaalta hän on oikealle omistajalle korvausvastuussa, mikäli kiinteistön arvo on hänen toimenpiteidensä johdosta huonontunut.

Oikean omistajan on suoritettava ostajalle kohtuullinen korvaus muun muassa kiinteistön hoidosta aiheutuneista tarpeellisista kustannuksista. Korvausvelvollisuus voi tietyissä tapauksissa tulla kyseeseen myös kiinteistön arvoa parantaneiden hyödyllisten kustannusten osalta.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »