Minilex - Lakipuhelin

Jokaisella on oltava etunimi ja sukunimi


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Oikeutta nimeen suojataan kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla. Niissä määrätään oikeudesta nimeen, koska käytännössä on huomattu, että nimettömät jäävät vaille useita yhteiskunnan palveluja.

Suomessa nimivelvoitteesta säädetään nimilaissa. Nimivelvoite tarkoittaa, että jokaisella on oltava etunimi ja sukunimi. Nimivelvoite täyttyy rekisterimerkinnällä.

Nimivelvoite on kansalaisuudesta riippumaton, ja se koskee kaikkia niitä henkilöitä, joilla on Suomessa kotipaikka. Ulkomaalaiseen kohdistettuna nimivelvoite ei edellytä alkuperäisen nimen suomalaistamisvelvoitetta, mutta se saattaa edellyttää transkriptiota, mikä tarkoittaa nimeä koskevan kirjoitusjärjestelmän muuttamista suomen kielen kirjoitusjärjestelmää vastaavaksi. Transkriptio on tarpeen, jotta henkilö voitaisiin merkitä väestörekisteriin.

Nimivelvoite on helppo ymmärtää. Jos ihmisillä ei olisi molempia nimiä, heitä olisi vaikea yksilöidä eli erottaa toisistaan. Tuttavat toki tuntisivat toisensa silloinkin, mutta myös viranomaisten olisi vaivalloista yksilöidä ihmisiä tehokkaasti. Tällöin olisi vaikea esimerkiksi jakaa sosiaalietuuksia tai hoitaa verotusta. Toki Suomessa oli vielä 1900-luvun alussa paljon ihmisiä ilman sukunimeä, mutta se kertoo lähinnä sen ajan yhteiskunnan alkeellisuudesta.

Henkilö, jolla ei jostain syystä ole sukunimeä, on velvollinen ottamaan sen. Laki on sama sille, jolla ei jostain syystä ole etunimeä. Velvollisuuden laiminlyönnistä ei kuitenkaan seuraa sakkoa tai muuta rangaistusta. Käytännössä Suomessa syntyvän lapsen nimi ilmoitetaan väestörekisteriin kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Vanhemmat voivat ilmoittaa nimen maistraatille tai evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon papille.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »