» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus KKO:2013:36 käsitteli sitä, että B oli maksanut takauksen perusteella päävelkaa viimeisenä vuonna ennen kuin velkojan velallista vastaan hankkiman ulosottoperusteen 15 vuoden määräaika päättyi. Koska B oli suorittanut maksun, oli hänelle syntynyt takautumisoikeus jonka pohjalta hän vaati kanteella velalliselta A:lta vastaavaa määrää, hänen mukaansa takautumisoikeus ei ollut vanhentunut, vaikka velat olivatkin. A kiisti vaatimuksen sillä perusteella, että ulosottoperusteen määräaika oli kulunut umpeen ennen kanteen nostamista ja velka oli siis ulosottokaaren mukaisesti vanhentunut, eikä takaaja voinut saada asiassa parempaa asemaa kuin alkuperäisellä velkojalla oli ollut. Takautumissaatava ei siis A:n mukaan voinut aloittaa uutta vanhentumisaikaa.
Alemmat oikeusasteet totesivat, että koska päävelka oli ehtinyt erääntyä ennen takauslain voimaantuloa B:n takautumissaatavan vanhentumiseen sovellettiin aiempaa lainsäädäntöä. Yksimielisesti ne katsoivat, ettei takautumissaatava ollut vanhentunut koska aiemman vanhentumisasetuksen mukaisesti silloisen yleisen vanhentumisajan viimeisenä vuonna, eli kymmenentenä vuotena tehty takaajan suoritus antaa hänelle oikeuden vaatia velalliselta suoritusta vielä yhden vuoden ajan.
A:lle myönnettiin valituslupa korkeimmasta oikeudesta ja valituksessaan hän vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja B:n kanne hylätään. Korkein oikeus totesi, että kyse oli siitä, oliko päävelan lopullinen vanhentuminen aiheuttanut myös aiemmin syntyneen takautumissaatavan vanhentumisen, kun päävelka oli erääntynyt ennen takauslain voimaantuloa.
Aluksi korkein oikeus tutki velan vanhentumista todeten, että lain mukaan velkoja voi yleensä estää velan vanhentumisen. Tällainen ajoissa ennen velan vanhentumista tehty katkaisutoimi aloittaa uuden vanhentumisajan. Kun velkoja hankkii velalle maksutuomion tulevat velan vanhentumissäännösten lisäksi sovellettavaksi myös ulosottokaaren säännökset täytäntöönpanokelpoisuuden määräaikaisuudesta. Luonnolliselle henkilölle asetettu maksuvelvollisuus on pantavissa täytäntöön 15 vuotta, tai jos velkojana on luonnollinen henkilö, 20 vuotta. Kun ulosottokaaren määräajat ovat kuluneet umpeen saatava vanhentuu lopullisesti, sillä ulosottoperusteen määräaikaa ei voida katkaista tai pidentää.
Korkein oikeus kuitenkin totesi, että ulosottokaaren esitöissä ei ole selitetty sitä, mikä merkitys sillä, että määräajan umpeutumisesta seuraa perintärajoituksen lisäksi velan aineellisoikeudellinen vanhentuminen, on tilanteessa, jossa velan maksaja voi maksunsa perusteella vaatia suoritusta muilta velasta yhteisvastuussa olleilta.
Arvioidessaan takaajan asema päävelan vanhentuessa korkein oikeus totesi ensin, että takaajan maksun jälkeen alkuperäisellä velkojalla ei ole enää suoritusta vastaavaa saatavaa velalliselta vaan velkojaksi tulee takaaja, jolla on lain nojalla takautumisoikeus eli oikeus vaatia suorittamaansa määrää velalliselta. Takaajan vastuuksi tulee esimerkiksi huolehtia oman saatavansa vanhentumisen katkaisusta. Korkeimman oikeuden mukaan takaaja ei voi ryhtyä perimään takautumissaatavaansa alkuperäisen velkojan ulosottoperusteen avulla vaan hänen on haettava maksutuomio omissa nimissään, sillä kyse ei ole velkojan saatavan siirrosta.
Nykyään takaajan takautumissaatavan vanhentumisesta on säännökset takauslaissa. Sen mukaan takautumissaatava velalliselta vanhentuu siten kuin päävelasta säädetään, mutta aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua siitä, kun takaaja sai oikeuden periä takautumissaatavansa velalliselta. Korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei velkojan ulosottoperusteen määräajan lakkaamien johda siihen, että aiemmin syntyneen takautumissaatavankin katsottaisiin samalla vanhentuneen tai lakkaavan kolmen vuoden määräajassa. Sen sijaan takautumissaatavaa koskevan ulosottoperusteen määräaika lasketaan siitä, kun takaaja saa ulosottokaaressa tarkoitetun lopullisen ulosottoperusteen. Korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan päävelan erääntymisen ajankohdalla tai takautumissaatavan katkaistavissa olevan vanhentumisajan pituudella ei ole merkitystä arvioitaessa päävelkaa koskevan ulosottoperusteen määräajan päättymisen vaikutuksia.
Kyseisen asian osalta korkein oikeus katsoi ensinkin, että B:n maksu velkojalle on tapahtunut ennen kuin ulosottoperusteen määräaika oli yhdenkään päävelan osalta kulunut umpeen. Tässäkään tapauksessa ulosottoperusteen määräajan päättyminen ei kuitenkaan vaikuta takaajalle jo aiemmin syntyneen takautumisoikeuden voimassaoloon. Alkuperäinen velkoja oli tapauksessa yrittänyt periä saataviaan A:lta määräajan päättymiseen asti 1.3.2008, jolloin kyseisten saatavien vanhentumisaika oli katkennut. B oli nostanut kanteen A:ta vastaan, ja siis katkaissut takautumissaatavien vanhentumisajan 12.3.2008. Korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan B ei ollut menettänyt oikeuttaan periä saatavaansa A:lta, vaan B:n takautumissaatavan vanhentumisaika sekä ulosottoperusteen määräaika alkoivat kulua vasta tämän tuomion antamisesta. Hovioikeuden tuomiota ei siis muutettu.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa