Laki- ja rikosuutiset

28.07.2020

Apulaisoikeuskanslerin mukaan kolme käräjätuomaria olivat toimineet lainvastaisesti määrätessään vastaajalle tuomiota.

28.07.2020

Apulaisoikeusasiamiehen sijainen on antanut ratkaisun, jossa hän arvioi Ylioppilastutkintolautakunnan menettelyä ylioppilaskokeen järjestelyissä vammaisten henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi.

28.07.2020

Kuluttaja-asiamiehen ratkaisun mukaan Aku Ankassa esiintynyt markkinointi oli kuluttajansuojalain vastaista. Lehdessä kehotettiin lukijaa lataamaan älypuhelimeensa sovelluksen, jonka kautta pääsi pyörittämään virtuaalista onnenpyörää.

28.07.2020

Apulaisoikeuskansleri on tehnyt ratkaisun asiassa, joka koskee Kilpailu- ja kuluttajaviraston antamaa menettelytapaohjetta.

28.07.2020

Turun hovioikeus hylkäsi 27.7.2020 antamassaan ratkaisussaan käräjäoikeudessa valittajalle tuomitut syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeudessa esitetty näyttö vastaajan syyllistymisestä rikokseen ei ollut riittävää. 

28.07.2020

Ulosoton hakemiseen tulee muutoksia 1. joulukuuta 2020 alkaen. Muutoksen myötä ammattimaista perintätoimintaa harjoittavan henkilön ja julkisyhteisön on toimitettava ulosottohakemus ulosottoviranomaiselle vain sähköisesti.

28.07.2020

Valkoposkihanhien metsästämisen sallimista puoltava kansalaisaloite keräsi kesäkuussa tarvittavat 50 000 ääntä. Aloite ehti olla kansalaisloite.fi -palvelussa vain reilun kuukauden, kun aikaa kannatusilmoitusten keräämiselle on yhteensä kuusi kuukautta.

27.07.2020

Kuluttajaluottojen enimmäiskorkoon ja markkinointiin säädettiin määräaikaisia rajoituksia, jotka ovat voimassa vuoden loppuun asti. Määräaikaisen lain mukaan kuluttajan nostamalle luotolle ei saa periä 10:tä prosenttia suurempaa korkoa, vaikka luoton korko olisi sovittu tätä suuremmaksi.

27.07.2020

Hovioikeus on hylännyt lapsen äidin vaatimuksen käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä lapsen tapaamisoikeuden osalta.

26.07.2020

Muutokset koskevat aikuiskoulutustuen myöntämisen edellytyksiä, suoritettavaksi edellytettävien opintosuoritusten määrää tukikuukautta kohden, tukikuukauden kulumista sekä aikuiskoulutustuen hakemista ja maksamista koskevia säännöksiä.