Minilex - Lakipuhelin

Virheellinen kokoonpano ja notaarin oikeudesta käsitellä rikosasia - KKO:2003:5

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Tuomari
    Tuomioistuimen päätösvaltaisuus
    Oikeudenkäyntimenettely
    Lain ajallinen soveltaminen
    Jutun palauttaminen

Tapauksessa on kyse syytetyn mukaan käräjäoikeuden virheellisestä kokoonpanosta ja sen vaikutuksesta asian ratkaisemiseen. Kysymys on siitä, voiko notaari käsitellä rikosasian, josta voi seurata enimmäisrangaistukseksi vankeutta kaksi vuotta. Tapausta on käsitelty alun perin Loviisan käräjäoikeudessa, jossa virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla. A myönsi ainoastaan rattijuopumuksen, mutta ei muilta osin syytettä. Käräjäoikeus tuomitsi A:n rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 30 päiväksi vankeuteen. Asian ratkaisi notaari Anna Tsakrikis sekä lautamiehet.

A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen vaatien sen kumoamista ja asian palauttamista uudelleen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. A:n mukaan käräjäoikeus ei ollut päätösvaltainen asiassa, koska asian oli ratkaissut notaari ja enimmäisrangaistus rikokseen oli yli kaksi vuotta.

Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuslain mukaan laamanni voi määrätä notaarin, joka on ollut neljä kuukautta virassa, toimimaan yksittäisessä asiassa puheenjohtajana oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetussa kokoonpanossa. Tämä ei kuitenkaan säännöksen mukaan kata rikosasiaa, josta syytetty on vangittu tai jossa asiassa ilmenevien seikkojen vallitessa voi seurata muu tai ankarampi rangaistus kuin sakkoa tai kaksi vuotta vankeutta. Tämä laki oli voimassa asiaa käsiteltäessä.

Korkein oikeus on edellisessä vähän samantapaisessa tapauksessaan (KKO:2001:30) tulkinnut käräjäoikeuslakia siten, että siinä tulkittavina olevien rikosten lukumäärästä riippumatta tarkoitettiin sitä enimmäisrangaistusta, joka samassa rikosasiassa vastaajalle oli mahdollista tuomita. Käräjäviskaali, joka oli käräjäoikeuslain mukaan toimivaltainen ilman erillistä määräystä suorittamaan kaikkia niitä tehtäviä, jotka laamanni voi määrätä notaarin suorittamaan, ei voi toimia käräjäoikeuden puheenjohtajana rikosasiassa, josta voi vastaajalle seurata ankarampi rangaistus kuin sakkoa tai kaksi vuotta vankeutta.

Käräjäoikeuslain edelle mainittuja kohtia on sittemmin muutettu 15.6.2001 voimaan tulleella lailla. Sitä on muutettu siten, että laamanni voi määrätä neljä kuukautta virassa olleen notaarin toimimaan yksittäisessä asiassa puheenjohtajana oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetussa kokoonpanossa. Tämän säännöksen mukaa se ei kuitenkaan tarkoita rikosasiaa, josta syytetty on vangittu tai jossa jostakin syytteessä tarkoitetussa yksittäisestä rikoksesta voi seurata ankarampi rangaistus kuin sakkoa tai kaksi vuotta vankeutta.

Syytteessä on A:lle vaadittu rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla rangaistusta. Syytetylle voi seurata näistä ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta. Edellä mainitun Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan notaarilla ei ollut oikeutta toimia puheenjohtajana valituksen kohteena olevassa asiassa. Sikäli, kun uusi lakimuutos on tullut ja antaa oikeuden notaarille toimia, hovioikeus on katsonut, ettei ole aihetta myöskään palauttaa asiaa käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Näin ollen hovioikeus ei muuta käräjäoikeuden päätöstä.

A:lle myönnettiin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen. A vaati hovioikeuden ja käräjäoikeuden ratkaisujen kumoamisen ja asian palauttamisen käräjäoikeuden uudelleen käsiteltäväksi siitä syystä, ettei käräjäoikeus ollut asiaa ratkaistaessa päätösvaltainen.

Virallinen syyttäjä vastusti valitusta.

Kuten edellä on mainittu Korkeimman oikeuden edellinen ratkaisu samantapaiseen tapaukseen, jossa notaari ei voinut olla käräjäoikeuslain mukaan toimivaltainen käsittelemään asiaa puheenjohtajana asiassa, josta syytetty voi saada enimmäisrangaistukseksi yli kaksi vuotta vankeutta. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa käräjäoikeus ei ole ollut päätösvaltainen asiaan. Kysymys on nyt siitä, onko käräjäoikeus päätösvaltainen tässä asiassa sen vuoksi, että käräjäoikeuslain säännöstä oli muutettu 8.6.2001 annetulla lailla ja joka tuli voimaan 15.6.2001 eli silloin, kun asia oli vireillä hovioikeudessa. Lakimuutoksen mukaan notaarilla on siis oikeus toimia puheenjohtajana vastaavanlaisessa tapauksessa.

Käräjäoikeuslain muuttamisesta koskeneessa vuoden 2001 laissa ei ole erityistä siirtymäsäännöstä. Lain esitöiden mukaan siirtymäsäännös ei ole ollut tarpeen. Tämä johtuu siitä, että vakiintuneen käytännön mukaan lakia tullaan soveltamaan heti sen tultua voimaan niissä asioissa, jotka on pantu vireille ennen uuden lain voimaantuloa.

Vakiintuneiden periaatteiden mukaan oikeudenkäyntimenettelyä koskevalla uudella lailla ei ole taannehtivaa vaikutusta jo päättyneisiin asioihin. Näin ollen käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden asiassa määräytyy niiden säännösten mukaan, jotka ovat voimassa silloin, kun käräjäoikeus on asiaa ratkaissut. Arviointiin ei siis vaikuta se seikka, että tapausta käsiteltäessä muutoksenhakutuomioistuimessa on laki muuttunut.

Korkeimman oikeuden mukaan asia on ratkaistava sen lain mukaan, joka oli voimassa käräjäoikeuden ratkaistaessa asiaa. Ottaen vielä huomioon edellisen Korkeimman oikeuden ratkaisun, josta on maininta edellä, käräjäoikeus ei ollut asiaa käsiteltäessä päätösvaltainen. Korkein oikeus näin ollen kumoaa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot. Korkein oikeus palauttaa asian käräjäoikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Korkeimman oikeuden ratkaisu on ollut sen jäsenten välillä yksimielinen.

Tapaukseen siis vaikuttaa syytetyn rikoksen vakavuus eli siitä saatava rangaistus, kun mietitään, kuka on päätösvaltainen käsittelemään kyseisen asian tuomioistuimessa. Näin ollen käräjäoikeuden tuomari on ainut päätösvaltainen asiaan, josta on seurauksena ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta. Näin halutaan varmistua siitä, että asia tulee syytetyn oikeusturva huomioon ottaen mahdollisimman asiantuntevasti huomioiduksi. Notaari ei vielä ole välttämättä täysin tietoinen kaikista seikoista, jotka tulee huomioida, joten notaaria ei voida pistää tuomitsemaan vakavasta rikoksesta ketään.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]