» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1999:88 oli kysymys siitä, koskeeko oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta myös sellaista epäiltyä, joka ei ole pidätetty tai vangittu käsiteltävänä olevan asian vuoksi, vaan suorittaa muussa asiassa tuomittua vankeusrangaistusta. Kyseisen kohdan mukaan rikoksesta epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos hän on pidätettynä tai vangittuna.
A oli suorittamassa aiemmasta rikoksesta hänelle tuomittua vankeusrangaistusta, kun virallinen syyttäjä nosti tätä vastaan syytteen huumausainerikoksesta. A pyysi pääkäsittelyssä, että käräjäoikeus määräisi asianajaja B:n hänen puolustajakseen. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen, ja perusteli päätöstään sillä, että A:lla olisi ollut mahdollisuus tulla vankilasta paikalle eikä asiassa käräjäoikeuden mukaan ollut esitetty sellaisia seikkoja, joiden johdosta A olisi tarvinnut puolustajan asian valmistelun aikana. A valitti hovioikeuteen ja pyysi hänelle määrättävän puolustajaksi asianajaja B.
Hovioikeus lausui, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos hän on pidätettynä tai vangittuna. Tämän vuoksi hovioikeus määräsi B:n A:n puolustajaksi. Syyttäjä valitti asiasta korkeimpaan oikeuteen ja vaati hovioikeuden päätöksen kumoamista.
Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen mukaan puolustajan määräämistä koskevat säännökset perustuvat ajatukseen, että rikoksesta epäillyllä tulee olla puolustaja aina, kun hän ei ilman puolustajaa kykene asianmukaisesti valvomaan oikeuksiaan asiassa. Korkein oikeus korosti, että pidätetyn tai vangitun henkilön kohdalla puolustajan tarve on korostunut, koska tällöin on pääsääntöisesti kysymys sellaista rikosta koskevasta epäilystä, jossa puolustautuminen on tärkeää mutta puolustuksen järjestäminen ilman puolustajan apua vaikeaa. Korkein oikeus totesi kuitenkin, että vangilla ei yleensä ole samanlaista välitöntä tarvetta puolustajan saamiseen kuin pidätetyllä tai vangitulla.
Korkein oikeus huomautti lisäksi, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdassa säädetään mukaan vain pidätetyn tai vangitun oikeudesta saada puolustaja, mutta ei vangin oikeudesta. Vangille voidaan määrätä puolustaja silloin, kun mainitun luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdassa tai 3 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät.
Korkein oikeus katsoi, ettei syytä puolustajan määräämiselle ole ollut, sillä A:ta on syytetty yksinkertaisesta rikosasiasta. Käräjäoikeus kumosi hovioikeuden ratkaisun.
Vaikka korkeimman oikeuden mukaan vangilla ei ole samanlaista puolustajan tarvetta kuin pidätetyllä tai vangitulla, vaikuttaa päätös olla määräämättä vangille puolustajaa perusoikeuksia supistavalta tulkinnalta. Vangin oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin voi vaarantua, jos tämä ei voi vankilassa ollessaan hankkia itselleen puolustajaa. Korkein oikeus ei ole pohtinut ratkaisussaan perusoikeusnäkökulmaa, tai sitä onko käsillä olevassa tapauksessa sellaisia seikkoja, jotka oikeuttaisivat tällaisen perusoikeuksien kannalta suppean tulkinnan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa