» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa vastaajan syyksi oli luettu törkeä rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikos, joista hänet oli tuomittu käräjäoikeudessa yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden mukaan huumausaineen käyttörikosta ei ollut perusteltua erottaa muista rikoksista ja määrätä siitä erillistä sakkorangaistusta.
Syytetty A valitti hovioikeuteen, joka pysytti käräjäoikeuden tuomion muilta osin voimassa, mutta oikaisi huumausaineen käyttörikoksen tekoaikaa.
Korkeimpaan oikeuteen tekemässään valituksessa A vaati, että hänelle tuomittaisiin huumausaineen käyttörikoksesta erillinen sakkorangaistus ja että hänet vapautettaisiin ehdollisen vankeuden ohella tuomitusta sakosta.
Korkein oikeus tulkitsi asiassa rikoslain 7 luvun 1 §:n 2 momenttia, jossa säädetään yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisestä silloin, kun samalla kertaa on tuomittavana sekä sellaisia rikoksia, joista olisi tuomittava vankeutta, että sellaisia rikoksia, joista olisi tuomittava sakkoa. Säännöksen mukaan tuomioistuin saa näissä tilanteissa tuomita kaikista rikoksista yhteisen vankeusrangaistuksen tai joistakin niistä yhteisen vankeusrangaistuksen ja sen ohella muista rikoksista sakkoa.
Korkein oikeus otti arvioinnissaan huomioon vankeusrangaistuksen lähtökohtana olleen törkeän rattijuopumuksen rangaistusasteikon sekä A:lle kaikista rikoksista tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen lyhyyden ja ehdollisuuden. Tuomitusta oheissakosta huolimatta muilla A:n syyksi luetuilla rikoksilla oli tuomioistuimen mukaan ollut kokonaisrangaistukseen vain vähäinen vaikutus. Huumausaineen käyttörikoksen sisällyttäminen yhteiseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon oli siten ollut rikoslain 7 luvun esitöissä tarkoitetulla tavalla A:n edun mukaista ja myös noudattanut yleistä rangaistuskäytäntöä. A vetosi myös huumausaineen käyttörikoksen näkymisestä rikosrekisterissä hänelle mahdollisesti koituviin negatiivisiin vaikutuksiin tulevaisuudessa työllistymiselle. Korkein oikeus totesi esitetyn vaatimuksen perustuvan juuri pyrkimykseen salata tieto rikoksesta juuri sellaiselta taholta, jolle tieto olisi merkityksellinen. Tuomioistuimen mukaan kyseessä olleen tiedon salaaminen ei ollut sellainen rikoksentekijälle kuuluva etu, jota tuli suojella, sillä ryhtyessään rikoksen tekijä ottaa tietoisesti riskin, että teosta aiheutuu sellaisia seuraamuksia, jotka laki niistä määrää tai joihin oikeusjärjestys muutoin johtaa.
Hovioikeuden lopputulosta ei muutettu, sillä korkein oikeus katsoi, ettei ollut aihetta suostua A:n vaatimukseen ja tuomita hänelle huumausaineen käyttörikoksen osalta erillistä sakkorangaistusta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa