Minilex - Lakipuhelin

Huumevelan määrääminen valtiolle menetetyksi - KKO:2015:74

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Menettämisseuraamus
    Hyödyn menettäminen

Ratkaisussa KKO:2015:74 käsiteltiin menettämisseuraamusta huumausainerikoksesta. Tapauksessa A oli myynyt B:lle huumausaineita mutta B ei ollut kaupantekohetkellä maksanut huumausaineita vaan jäänyt niistä velkaa A:lle. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tuominneet velaksi jääneen summan valtiolle menetetyksi.

KKO:n tuli ratkaista, oliko huumausaineen myymisen yhteydessä syntynyt velaksi jäänyt saatava rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu rikoksen tuottama taloudellinen hyöty ja oliko se siten tuomittava valtiolle menetetyksi. Rikoslain mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi ja hyödyn menettämiseen voidaan tuomita hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Lain esitöiden mukaan tarkoituksena on pyrkiä eliminoimaan rikoksen vaikutuksia ja poistamaan taloudellista hyötyä, ettei tätä hyötyä voida käyttää uusiin rikoksiin. Menettämisseuraamuksen tarkoitus ei ole koventaa rikoksen kokonaisseuraamusta. Lisäksi lain esitöiden mukaan taloudellisena hyötynä voidaan pitää rahan lisäksi sellaista esinettä tai oikeutta, jolla on raha-arvoa. KKO:n mukaan siten menettämisen kohteena voi olla myös saatava mutta sen tuomitseminen menetetyksi edellyttäisi, että sillä on raha-arvoa ja että se voidaan oikeusjärjestyksen mukaisesti olla mahdollista saada perityksi. KKO totesi, ettei laittomasta huumausainekaupasta johtuvaa saatavaa voida saada perityksi oikeusteitse ja lisäksi sen perintäkeinot ovat oikeudenvastaisia. KKO myös tulkitsi unionin oikeutta asiassa niin, että unionin oikeudesta ei seuraa sellaista tulkintaa, jonka mukaan oikeudellisesti perimiskelvottomat huumesaatavat voitaisiin määrätä menetettäväksi valtiolle rikoshyötynä. Siten KKO:n mukaan B:n A:lle oleva huumevelka, joka on lainvastainen ja siten perimiskelvoton, ei ole rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä ja sitä ei voida tuomita menetetyksi valtiolle.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]