» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa käräjäoikeus oli määrännyt A:n vangittavaksi 13.12.2005 todennäköisin syin epäiltynä kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. A oli tämän jälkeen 21.12.2005 pyytänyt, että käräjäoikeus ottaisi asian uudelleen käsiteltäväkseen ja vapauttaisi hänet. Käräjäoikeus oli käsitellyt asian uudelleen 28.12.2005 ja pitäytynyt alkuperäisessä päätöksessään määrätä A vankeuteen. Käräjäoikeus lisäsi, että uusi käsittely venyi kyseiseen päivään vangin kuljetukseen liittyneistä syistä. Tapauksessa oli kyse siitä, oliko vangin vapauttamiselle edellytyksiä siitä syystä, että käräjäoikeus oli käsitellyt asian uudelleen pakkokeinolaissa säädetyn asian uudelleen käsittelemiselle annetun määräajan päättymisen jälkeen.
Pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan rikoksesta epäillyn ollessa vangittuna tuomioistuimen, joka käsittelee syytteen ensimmäisenä oikeusasteena, on otettava vangitsemisasia tuomion antamiseen asti uudelleen käsiteltäväkseen viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä, jos vangittu sitä pyytää. Vangitsemisasiaa ei tule kuitenkaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden viikon kuluessa asian aikaisemmasta käsittelystä. Edelleen saman lain 1 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan vangittu on määrättävä päästettäväksi vapaaksi muun muassa silloin, kun syytettä ei ole nostettu sille määrätyssä ajassa eikä määräaikaa ole pyydetty pidennettäväksi.
Käräjäoikeus myönsi, että sen olisi tullut ottaa asia käsiteltäväkseen edellä mainittujen säännösten nojalla viimeistään 27.12.2005. Se kuitenkin lisäsi, että perusteet käsittelyn myöhästymiselle olivat johtuneet vangin kuljetukseen liittyneistä syistä. Näin ollen käräjäoikeus määräsi A:n pidettäväksi vangittuna samoilla perusteilla kuin alkuperäisessäkin päätöksessä oli mainittu.
Myös hovioikeus oli pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin nojalla sitä mieltä, että käräjäoikeuden olisi tullut ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen viimeistään 27.12.2005. Se kuitenkin huomautti, että saman lain 1 luvun 24 §:n 2 momentissa ei oltu määritelty asian uudelleen käsittelyn viivästymistä perusteeksi vangin vapauttamiselle. Tämän lisäksi hovioikeus totesi, että käräjäoikeudella oli ollut asialliset perusteet A:n vangitsemiseksi, minkä johdosta se päätyi pitäytymään käräjäoikeuden linjassa eikä muuttanut sen tekemää päätöstä.
Korkein oikeus totesi harkinnassaan alempien oikeusasteiden tapaan, että käräjäoikeuden olisi tullut ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen 27.12.2005, mikä johti siihen, että käräjäoikeuden toimittama käsittely oli viivästynyt päivällä vaaditusta määräajasta. Korkein oikeus kuitenkin lisäsi, että sekä oikeussuojan tarve että henkilökohtainen vapaus perusoikeutena edellyttivät tiukaksi säädetyn määräajan noudattamista. Tuomioistuimelle ei oltu annettu harkintavaltaa määräajan noudattamisen suhteen, minkä johdosta käräjäoikeuden sille esittämät syyt eivät oikeuttaneet asian uudelleen käsittelemisen viivästymiseen. Tästä huolimatta korkein oikeus lausui, että vangitsemisesta päättäminen kuului tuomioistuimen vastuulle ja tuomarin tuli virkavastuunsa velvoittamana noudattaa pakkokeinolaissa säädettyä määräaikaa. Määräajasta viivästymisen seuraamukseksi ei kuitenkaan oltu määritelty vangitun vapauttamista, vaan kyseeseen tuli tällaisessa tapauksessa sen sijaan esimerkiksi korvauksen hakeminen valtion varoista.
Näillä perusteilla korkein oikeus totesi, ettei perusteita A:n vapauttamiseen ollut ja piti käräjäoikeuden tuomion vangitsemisesta voimassa. Muilta osin korkein oikeus pidättäytyi antamasta A:n tekemään kanteluun lausuntoa, sillä käräjäoikeus oli 13.2.2006 tuominnut A:n rangaistukseen syytteessä luetuista rikoksista, ja vangitsemispäätös ei tämän johdosta ollut enää tämän jälkeen voimassa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa