Minilex - Lakipuhelin

Vangitsemisen edellytysten täyttyminen - KKO:2014:29

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Pakkokeino
    Vangitseminen

Ruotsissa vakituisesti asuva Ruotsin kansalainen A vangittiin käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä laittoman maahantulon järjestämisestä. Tapauksessa oli kysymys siitä täyttyivätkö vangitsemisen edellytykset.

Vangitsemisvaatimuksessa vaadittiin A:n vangitsemista todennäköisin syin epäiltynä lauantaina 2.2.2013 Helsingissä tehdystä laittoman maahantulon järjestämisestä. Vaatimuksen mukaan A oli otettu kiinni ja pidätetty 2.2.2013 ja vangitsemista koskeva esivaatimus oli tehty käräjäoikeudelle puhelimitse maanantaina 4.2.2013.

Vangitsemisvaatimuksessa oli ensiksikin vangitsemisen yleisten edellytysten osalta todettu muun ohella, että A oli tullut Tukholmasta laivalla Helsinkiin toisen mieshenkilön B:n kanssa. B, jolla ei ollut ollut maassa oleskeluun taikka maahan saapumiseen oikeuttavia asiakirjoja, oli esittänyt maahan saapuessaan väärennetyn Turkin henkilökortin. A oli kertonut varanneensa ja hankkineensa itselleen ja B:lle laivaliput Tukholmassa ja antaneensa väärällä nimellä olleen lipun B:lle. A ja B olivat tulleet laivalla yhdessä Helsinkiin 2.2.2013. A oli ottanut väärällä nimellä olleen laivalipun B:ltä takaisin itselleen ennen heidän laivasta poistumistaan. A oli sen varalta, että B jäisi kiinni, ohjeistanut B:tä kieltämään, että tämä tunsi A:n.

Vangitsemisen erityisten edellytysten osalta oli todettu muun muassa, että A:lla ei ollut vakinaista asuntoa Suomessa ja oli todennäköistä, että hän maasta poistumalla karttaisi esitutkintaa, oikeudenkäyntiä ja rangaistuksen täytäntöönpanoa. A oli Ruotsin kansalainen ja asui vakinaisesti Ruotsissa tunnetussa osoitteessa.

Käräjäoikeus määräsi A:n vangittavaksi ja passitti A:n vankilaan säilytettäväksi, kunnes toisin määrättiin, ja tuotavaksi syytteen käsittelytilaisuuteen tai erikseen ilmoitettavaan vangitsemisasian uudelleen käsittelyyn. Hovioikeus katsoi, että vangitsemisen edellytykset olivat olemassa eikä vangitseminen ollut kohtuutonta.

Pakkokeinolain mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan laissa säädetyin edellytyksin vangita. Vangitsemisperusteet on yhtäältä sidottu epäillystä rikoksesta säädettyyn rangaistusasteikkoon ja toisaalta riskiin, että epäilty lähtee pakoon tai karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa taikka vaikeuttaa asian selvittämistä esimerkiksi todistusaineistoa hävittämällä tai jatkaa rikollista toimintaa.

Käräjäoikeudessa oli selvitetty todennäköiset syyt epäilylle siitä, että A oli syyllistynyt laittoman maahantulon järjestämiseen. Näin ollen pakkokeinolain rikosepäilyä koskeva edellytys olisi täyttynyt. Lisäksi koska A on Ruotsin kansalainen ja hän asuu ja työskentelee Ruotsissa eikä hänellä ole mitään siteitä Suomeen, oli perusteltua päätellä, että A saattaisi matkustaa heti kotimaahansa, jos hänet kiinniottamisen jälkeen päästettäisiin vapaaksi. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että Ruotsin ja Suomen välillä on vakiintunut oikeudellinen yhteistyö luovuttamisesta syytetoimenpiteitä varten sekä kulkuyhteydet maiden välillä ovat hyvät. Näin ollen vangitsemista ei voisi perustaa siihen, että A yrittäisi karttaa oikeudenkäyntiä.

 Näin ollen Korkein oikeus katsoi, että vangitsemisen edellytykset eivät olleet täyttyneet eikä A:n vangitsemiselle ole ollut laillisia edellytyksiä.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]