Minilex - Lakipuhelin

KKO:2010:26

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Takavarikko
    Takavarikoidun esineen palauttaminen

Tapauksessa oli kyse pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n tulkinnasta, jonka nojalla poliisi oli takavarikoinut A:lta erilaisia esineitä katsoen olevan syytä olettaa, että esineet oli rikoksella joltakulta viety. Takavarikko oli sittemmin kumottu. Kukaan muu kuin A ei ollut vaatinut esineitä itselleen. Koska takavarikko oli kumottu eikä esineitä ollut määrätty luovutettaviksi jollekulle muulle kuin A:lle tai tuomittu valtiolle menetetyiksi, esineet oli korkeimman oikeuden mukaan palautettava niitä vaatineelle A:lle.

Takavarikoitu omaisuus oli poliisilaitoksen hallussa, joka kieltäytyi luovuttamasta sitä takaisin sen jälkeen, kun takavarikko oli kumottu. A:ta ei ollut kuitenkaan edes syytetty rikoksista, jotka olisivat koskeneet kysymyksessä olevaa takavarikoitua omaisuutta. Käräjäoikeuden mukaan se, että A:ta oli syytetty rikoksista, ei tarkoittanut, että kaikki hänen hallussaan oleva omaisuus olisi laittomasti hankittua. Käräjäoikeus totesi, että omaisuuden hallinta luo omistusoikeusolettaman, jonka mukaan omaisuus on hankittu laillisesti, ja sen, joka väittää muuta, tulee voida näyttää väitteensä toteen. Valtio vaati kanteen hylkäämistä, koska sen mukaan oli ollut syytä olettaa esineiden olleen joltakulta rikoksella vietyjä.

Käräjäoikeuden mukaan asiassa oli vahvoja indisioita, jotka puhuivat A:n omistusoikeutta vastaan, minkä vuoksi A:n oli viime kädessä näytettävä toteen omistusoikeutensa. A ei ollut pystynyt nimeämään henkilöitä, joilta esineet oli hankittu, minkä lisäksi A:n kertomuksen näyttöarvoa heikensi sen epämääräisyys esineiden alkuperän suhteen. A:n omistusoikeutta vastaan puhui myös useimpien takavarikoitujen esineiden laatu, joka ei vastannut normaalia käytetyn tavaran kauppaa. Osasta esineistä oli poistettu yksilöivä tunniste ja osasta ei sellaista ollut löytynyt. Joistakin autoradioista puuttui etupaneeli ja joistakin oli katkaistu johtoja, mutta esineissä numerot 6 ja 16 olivat valmistenumero ja ainakin pääosin pistokkeet tallella. Koska muiden kuin esineiden numerot 6 ja 16 osalta A:n kertomusta ei voitu pitää riittävänä näyttönä hänen oikeudestaan esineisiin, käräjäoikeus hylkäsi A:n vaatimukset muiden esineiden osalta, mutta velvoitti valtion palauttamaan A:lta takavarikoidut esineet numerot 6 ja 16.

Asia siirtyi hovioikeuteen, joka velvoitti valtion luovuttamaan kaiken kanteessa tarkoitetun omaisuuden sillä perusteella, että poliisilla ei ollut syytä epäillä A:ta rikoksesta kanteen kohteena olevan omaisuuden osalta, koska omaisuuteen liittyvää esitutkintaa ei ollut toimitettu ja takavarikko oli kumottu. Koska A:n lisäksi kukaan muu ei ollut poliisin kuulutettua omaisuuden vaatinut omaisuutta itselleen, perustetta olla palauttamatta takavarikoitua omaisuutta A:lle ei ollut.

Valtion saatua valitusluvan se vaati hovioikeuden päätöksen kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden tuomion varaan.

Korkein oikeus huomautti, että lakia valmisteltaessa ei ole esitetty näkökohtia siitä, miten on meneteltävä, jos kukaan muu kuin se, jolta omaisuus on takavarikoitu, ei vaadi tällaisen rikoksella viedyksi epäillyn omaisuuden palauttamista itselleen. Kannanotossaan korkein oikeus totesi, että rikosprosessuaalinen takavarikko on esitutkinnassa käytettävä pakkokeino, joka on tarkoitettu turvaamaan esitutkinnan suorittamista, esineen tuomitsemista valtiolle menetetyksi tai esineen palauttamista oikealle omistajalleen. Poliisilla ei tämän vuoksi ole perustetta pitää hallussaan sellaista takavarikoitua omaisuutta, jota koskeva takavarikko on kumottu ja jota ei ole tuomittu valtiolle menetetyksi tai johon ei kohdistu omistusoikeutta koskevaa riitaa tai joka ei ole jäänyt valtiolle sen vuoksi, että kukaan ei ole vaatinut sitä itselleen. Lakiin ei myöskään sisälly säännöksiä menettelytavoista, joilla poliisi voisi saattaa kysymyksen takavarikoidun omaisuuden oikeasta omistajasta riita-asiana tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Korkein oikeus mainitsi, että poliisin tulee riidattomissa tapauksissa palauttaa rikoksella viety esine oikealle omistajalleen, ja tuomioistuin voi joko rikosasian käsittelyn yhteydessä tai omistusoikeutta koskevassa erillisessä oikeudenkäynnissä ratkaista, kenelle takavarikoitu omaisuus kuuluu. Kuitenkin, jollei omistusoikeutta ole tällä tavoin todettu, esineen hallinta olisi lähtökohtaisesti palautettava sille, jolta esine on takavarikoitu.

Vaikka omaisuuden laatu ja A:sta kirjatut rikosepäilyt olivat antaneet aiheen epäillä esineitä anastetuiksi, korkeimman oikeuden mukaan omaisuus oli palautettava, sillä omaisuuden takavarikko ei ollut kuitenkaan johtanut syytetoimenpiteisiin eikä kukaan ollut ilmoittautunut sen omistajaksi eikä sitä ollut myöskään rikosasian käsittelyn yhteydessä vaadittu valtiolle esimerkiksi laajennettuna rikoshyötynä menetettäväksi. Lisäksi tuomioistuin huomautti, että takavarikoitu omaisuus siirtyy valtiolle vain, jos kukaan ei vaadi niitä itselleen kuuden kuukauden kuluessa kuuluttamisesta. Koska tapauksessa A oli väittänyt hallustaan takavarikoituja esineitä omikseen ja vaatinut niitä itselleen eikä niitä oltu tuomittu valtiolle menetetyksi, valtiolla ei ollut enää perustetta pitää esineitä hallussaan. Hovioikeuden päätöstä ei muutettu, minkä vuoksi esineet oli palautettava A:lle.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa