Minilex - Lakipuhelin

Asianajajan hallussa olevien asiakirjojen takavarikointi - KKO:2003:119

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Pakkokeino
    Takavarikko
    Asianajaja
    salassapito

Ratkaisussa KKO 2003:119 oli kyse takavarikosta, pakkokeinoista ja salassapidosta. Törkeästä velallisen petoksesta epäillyn A:n hallusta oli takavarikoitu asiakirjoja, jotka liittyivät hänen ja hänen espanjalaisen asianajajansa aikaisempaan toimeksiantoon. Asiakirjat koskivat muun muassa varojen siirtämistä Suomesta Espanjaan ja muita varallisuusjärjestelyjä. Olennainen oikeudellinen kysymys tapauksessa oli se, voitiinko kyseisiä asiakirjoja takavarikoida käytettäviksi todisteina rikosasiassa tuona aikana voimassa olleen pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n toisen momentin säännökset huomioon ottaen. Pakkokeinolakia on kyseisen tapauksen jälkeen uudistettu kyseiseltä osalta.

Korkein oikeus lähti arvioimaan takavarikon edellytyksiä pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n toisen momentin ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella.

Pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan asiakirjaa ei saa takavarikoida todisteena käytettäväksi, jos sen voidaan olettaa sisältävän sellaista, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:ssä tarkoitettu henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä, ja asiakirja on edellä tarkoitetun henkilön tai sen hallussa, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu.

Kyse oli siis siitä, olivatko takavarikoidut asiakirjat kyseisten säännösten takavarikkokiellon piirissä. Korkein oikeus totesi, että ilmaisujen "asiamies ja oikeudenkäyntiavustaja" sekä "asian ajamista varten uskonut" on katsottava lähinnä koskevan asianajajaa tai oikeudellista neuvonantajaa oikeudenkäyntiin liittyvissä tehtävissä eikä ketä tahansa asianajajaa jonka kanssa epäilty on ollut tekemisissä. Korkein oikeus piti kuitenkin kyseisten säännöksien sisältöä tältä osin jossain määrin tulkinnanvaraisena.

Korkein oikeus totesi todistamiskiellon olevan poikkeus oikeudenkäyntikaaren yleiseen todistamisvelvollisuuteen, jolla pyritään turvaamaan aineellisen totuuden selvittäminen oikeudenkäynnissä. Todistamiskiellon tarkoitus on suojata päämiehen ja tämän oikeudenkäyntiasiamiehen tai –avustajan luottamussuhdetta, joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytys. Yleisessä oikeudellisessa neuvonnassa, jolla ei ole yhteyttä oikeudenkäyntiin, ei ole samalla tavoin kysymys oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksistä. Tällaisten tietojen osalta ei korkeimman oikeuden mukaan tarvita sellaista luottamussuojaa, joka voisi syrjäyttää yleiseen todistamisvelvollisuuteen liittyvän tarpeen aineellisen totuuden selvittämiseen.

Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 17 §:n mukaan asiamies, oikeudenkäyntiavustaja tai näiden apulainen ei saa luvattomasti ilmaista päämiehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta sellaista luottamuksellista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Vastaavasti asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentissa on säädetty, että asianajaja tai hänen apulaisensa ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- ja ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon.

Kyseisissä lainkohdissa säädetty vaitiolovelvollisuus on selvästi laaja ja erilainen kuin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:ssä ilmaistu todistuskielto. Pakkokeinolaki viittaa nimenomaisesti Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:ään eikä näihin muihin säädöksiin, eli asianajaja tai oikeudenkäyntiasiamies saattaa olla tietyissä tapauksissa velvollinen todistamaan sellaisestakin seikasta, josta hän muuten olisi vaitiolovelvollinen. Vertailemalla vaitiolovelvollisuuksien piiriä tuli korkeimman oikeuden mukaan selväksi, että ne on tarkoituksellisesti säädetty laajuudeltaan erilaisiksi, minkä voisi katsoa tukevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n suppeaa tulkintaa.

Korkein oikeus nosti perusteluissaan esille myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulman. A on vedonnut erityisesti ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaan, jonka mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä sekä kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta ja katsonut että takavarikon hyväksyminen merkitsisi perusoikeuksien supistavaa tulkintaa. A vetosi myös kahteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun. Korkein oikeus ei pitänyt kyseisiä tapauksia relevantteina A:n takavarikon kannalta ja totesi että Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleesta on pääteltävissä, että sopimusvaltioilla on mahdollisuus oikeuttaa viranomainen tarvittaessa puuttumaan asiamiehen ja tämän asiakkaan väliseen kirjeenvaihtoon, kun takavarikoitavalla asiakirjalla ei ole edes väitetty olevan yhteyttä oikeudenkäyntiin. Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, että takavarikolle ei ole esteitä.

Eri mieltä olleet korkeimman oikeuden jäsenet korostivat perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattua yksityiselämän suojaa. Erimieliset jäsenet korostivat erityisesti, että kyseessä on ollut puuttuminen perustuslain suojaamiin oikeuksiin, minkä vuoksi asian tulisi ilmetä laista täsmällisesti ja yksiselitteisesti.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa