Minilex - Lakipuhelin

Valtion korvausvelvollisuus lunastustilanteissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Luonnonsuojelun toteuttamisen yhteydessä valtio on velvollinen korvaamaan yksityiseltä henkilöltä hankkimansa omaisuuden arvon. Valtion korvausvelvollisuus on siis pääsääntö. Maanomistajalla on oikeus saada korvausta myös niistä maankäyttörajoituksista, joita valtio asettaa. Periaatteena on siis, ettei valtiolla ole oikeutta ilmaiseksi lunastaa kansalaisten maita tai seurauksitta rajoittaa niiden käyttöä.

Korvaustilanteet ja valtion korvausvelvollisuus vaihtelevat tilanteen mukaan. Useimmiten valtion korvausvelvollisuus esiintyy lunastustapauksissa, jotka sinällään ovat valtion viimeisiä keinoja hankkia maata. Maasta tulee aina maksaa täysi korvaus. Lunastaminen ei siis tarkoita maidensa menettämistä halvemmalla hinnalla kuin tavallista. Ensisijaisesti valtion on pyrittävä neuvottelemaan maanomistajan kanssa maiden luovutuksesta sopimusteitse. Tällöin maasta maksetaan kauppasopimuksen mukainen hinta.

Joissakin tapauksissa maanomistajalta tai erityisien oikeuksien haltijalta odotetaan kohtuullisen haitan sietämistä ennen kuin valtion korvausvelvollisuus tulee kyseeseen. Korvauksen maksamiselle on olemassa siis tietty korvauskynnys. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]