Minilex - Lakipuhelin

Metsästysoikeus kuuluu pääsääntöisesti alueen omistajalle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Metsästysoikeudella tarkoitetaan oikeutta metsästää luonnonvaraista riistaeläintä. Metsästys on määritelty menettelyksi, jossa tällainen riistaeläin pyydystetään, tapetaan tai otetaan metsästäjän haltuun. Myös esimerkiksi tällaisen eläimen väijyminen, houkutteleminen, etsiminen ja ansan viritettynä pitäminen on metsästämistä. Metsästysoikeus ei tarkoita omistusoikeutta alueen eläimiin.

Pääsääntönä on, että metsästysoikeus kuuluu alueen omistajalle. Myös tiettyjen kuntien alueella on kuntalaisilla oikeus metsästää valtion omistamissa metsissä. Metsästysoikeutta hallitseva maanomistaja voi vuokrata metsästysoikeuden toiselle henkilölle. Metsästysvuokralaisella on myös oikeus myöntää vuokra-alueelleen toisille henkilöille metsästyslupia, ellei tätä nimenomaisesti vuokrasopimuksessa kielletä.

Metsästystä tulee harjoittaa riistakannat säilyttävällä tavalla sekä aiheuttamatta tarpeetonta kärsimystä riistaeläimille. Eläintä ei saa ampua 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta. Eläimen metsästäminen on kiellettyä moottoriajoneuvolla, kuten esimerkiksi moottorikelkalla. Myös esimerkiksi erilaisten myrkkyjen, sähkötainnuttimien tai rautojen käyttö metsästyksessä on kiellettyä.

Riistaeläimiä saatetaan rauhoittaa osaksi vuotta tai kokonaan. Rauhoitettua riistaeläintä ei saa rauhoitusaikana metsästää. Eräiden lajien metsästäminen saattaa lisäksi vaatia pyyntiluvan. Lupaviranomaisena pyyntilupien suhteen toimii pääsääntöisesti alueen riistanhoitopiiri.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]