Minilex - Lakipuhelin

Törkeä metsästysrikos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Törkeästä metsästysrikoksesta tuomittaisiin, jos metsästysrikos on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, rikoksen kohteena olisi suuri määrä riistaeläimiä, rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä, rikos on erityisen suunnitelmallinen tai rikoksella tapetaan ahma, ilves, karhu, metsäpeura, saukko tai susi taikka vahingoitetaan sitä. Rikoksen tulisi olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä metsästysrikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Metsästystä tulee metsästyslain (615/1993) mukaan harjoittaa kestävän käytön periaatteiden mukaan ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantaa ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä.

On haluttu ottaa huomioon se, että metsästysrikokset ovat viime vuosina raaistuneet, ne ovat kohdistuneet Euroopan unionin tärkeinä pitämiin riistaeläimiin ja suunnitelmallisuus on lisääntynyt.

Törkeän metsästysrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää ensisijaisesti metsästysrikoksen tunnusmerkistön täyttymistä.

Törkeän metsästysrikoksen seuraamuksena olisi metsästyskielto, jos ei ole erityisen painavia syitä jättää kieltoa määräämättä. Sen kesto olisi vähintään 3 ja maksimissaan 10 vuotta. Syyttäjän tulee määrätä metsästyskielto. Metsästyskielto voidaan nykyään määrätä myös henkilölle, joka jätetään syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta.Tuomioistuimen tulee arvioida onko kiellolle tarvetta, eli onko olemassa riski rikoksen uusimisesta ja yleisesti pohtia rikosten ennaltaehkäisyä. Poikkeuksellisissa tilanteissa metsästyskielto voidaan olla määräämättä esim. rikoksentekijän terveydentilan vuoksi tai siksi, että rikos on tehty poikkeuksellisessa elämäntilanteessa.

Törkeä metsästysrikos on rajoitettu koskemaan laitonta metsästystä, jossa tapetaan eläin, joka kuuluu erityisen suojeltuun lajiin. Mutta tulee huomata, että metsä- ja erämaaoloissa on vaikeaa, ellei mahdotonta jälkikäteen todeta, johtaako eläimen haavoittaminen tai muu vahingoittaminen myöhemmin sen kuolemaan. Erityisen suojellun riistaeläimen vahingoittaminen on siksi perusteltua rinnastaa vahingollisuudeltaan ja moitittavuudeltaan sen tappamiseen. Metsästäjä onkin velvollinen huolehtimaan siitä, ettei eläin jää haavoittuneena tai muutoin vahingoittuneena kärsimään luontoon, etenkin siitä syystä, että haavoittuneet suurpedot voivat olla vaarallisia ihmiselle.

Törkeää rikosta voi ilmentää esim. vaahtomuovipallon käyttö syöntinä, mikä aiheuttaa pitkäaikaista kärsimystä, koska se sulaa suolistossa hitaasti ja laajentuessaan aiheuttaa tuskallisen, hitaan kuoleman. Raakuutta voi osoittaa ajamalla eläintä takaa pitkä aika ja samalla näännyttäessä sitä tai käyttäen moottorikelkkaa eläimen tappamiseen yliajamalla sen päälle niin ettei se kuole heti.

Kiellettyä on yhdellä teolla laittomasti metsästää suuri määrä eläimiä. Esimerkiksi usean eläimen ampuminen peräjälkeen voi täyttää tämän. Suuri määrä riistaeläimiä ratkaistaisiin tapauskohtaisesti ja se riippuu myös kysymyksessä olevasta eläinlajista. Esimerkiksi hirvien suhteen suuri määrä olisi 4 tai 5 kappaletta, kun taas metsäkanalintuja tulisi metsästää huomattavasti enemmän.

Myös huomattavan taloudellisen hyödyn ”metsästäminen” arvioidaan tapauskohtaisesti. Tätä voisi osoittaa laittomasti metsästettyjen riistaeläinten korkea kaupallinen arvo tai järjestämällä valmiita myyntikanavia saaliille. Taloudellinen hyöty edellyttäisi, että tekijällä on tarkoituksenaan myydä tai muuten kaupallisesti hyödyntää saalistettu eläin. Tulee muistaa, että teko tulee arvioida myös kokonaisuudessaan törkeäksi.

Suunnitelmallisuutta pidetään moitittavampana kuin hetken mielijohteesta tehtyä tekoa. Suunnitelmallisuutta voisi ilmentää rikoksen huolellinen valmistelu tai sen huolehtiminen, että vähennetään tapahtuneen ilmituloa. Myös yhdenkin eläimen laiton metsästäminen voi olosuhteista riippuen olla erityisen suunnitelmallista. Erityisen suunnitelmallista voisi olla esim. laittamalla laittomasti eläimeen pannoitettu seurantalaite ja seuraamalla tätä järjestelmällisesti. Myös usean rikoksentekijän yhteistoiminta, erityisten taitojensa vuoksi palkkaaminen voi ilmentää tätä.

Ympäristödirektiivi edellyttää, että teosta on voitava tuomita vastuuseen myös oikeushenkilö.

Törkeässä metsästysrikoksessa on mahdollistaa käyttää tiettyjä pakkokeinoja; televalvontaa ja matkaviestimen sijaintitietojen hankkimista. Tähän on syy lähinnä se, että harvaan asutuilla alueilla rikosten selvittäminen ja rikoksentekijöiden kiinni saaminen on ollut vaikeaa ja vaativaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]