Minilex - Lakipuhelin

Metsästysajat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomen lainsäädännössä metsästyksen on määritetty tarkoittavan luonnonvaraisena olevan riistaeläimen pyydystämistä ja tappamista ja saaliin ottamista metsästäjän haltuun. Myös riistaeläimen houkutteleminen, etsiminen, kiertäminen, väijyminen, hätyyttäminen tai jäljittäminen luokitellaan metsästykseksi, mikäli se tapahtuu pyyntitarkoituksessa. Lisäksi koiran tai muun pyyntiin harjoitetun eläimen käyttäminen riistaeläimen etsimiseen, ajamiseen tai jäljittämiseen sekä pyyntivälineen pitäminen pyyntipaikalla pyyntikuntoon viritettynä on metsästystä.

Metsästysvuosi ei ole tavallisen kalenterivuoden kulumisen mukainen, vaan se alkaa 1. elokuuta ja päättyy 31. heinäkuuta. Metsästysaika on käynnissä silloin, kun käynnissä ei ole metsästettävän eläimen yleinen tai erityinen rauhoitusaika. Metsästysajat määritetään jokaisen metsästettävän eläimen osalta erikseen.

Rauhoitusaikana riistaeläimen metsästäminen ja vahingoittaminen on kiellettyä. Myöskään soidinta, pesintää tai poikasia ei saa tuolloin häiritä.

Mikäli henkilö tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti metsästää vastoin riistaeläimen rauhoitusta tai metsästysrajoitusta, hänet tulee tuomita rikoslain mukaisesta metsästysrikoksesta sakkoon tai enintään kahden vuoden vankeuteen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]