Minilex - Lakipuhelin

Työntekijä ei saa harjoittaa työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työntekijä ei saa harjoittaa sellaisia toimia, jotka saattavat vahingoittaa työnantajaa. Tällaisiksi toimiksi katsotaan esimerkiksi työntekijän harjoittama kilpaileva toiminta tai kilpailevan toiminnan valmistelu. Kilpailevaa toimintaa on sellainen toiminta, joka työn luonne ja työntekijän asema huomioon ottaen ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa ja on hyvän tavan vastaista. Toiminnan sallittavuus on hyvä varmistaa lakimieheltä ennen toimen aloittamista.

Kilpailevana toimintana voi olla esimerkiksi kilpailevassa yrityksessä tehty työ, mutta myös muu toiminta voi olla työnantajalle vahingollista. Kilpailevan toiminnan kielto ei kuitenkaan estä työntekijää tekemästä vapaa-aikanaan tarvittaessa toista työtä omaan lukuunsa tai niin kutsuttua sivutyötä, jos nämä vapaa-aikana suoritetut työt eivät vahingoita työnantajaa.

Työntekijä ei myöskään saa valmistella kilpailevaa toimintaa työsuhteen aikana. Kyseessä on siten samanlainen kilpaileva toiminta kuin itse kilpailevan toiminnan kiellon osalla, mutta jossa ei itse toimintaa vielä harjoiteta. Käytännössä kilpailevan toiminnan valmistelu voi olla esimerkiksi oman, kilpailevan yrityksen perustaminen. Pelkkä suunnittelu ei kuitenkaan ole kilpailevaa toimintaa.

Kilpailevan toiminnan harjoittamisen kielto on voimassa työsopimuksen tekemisestä työsuhteen päättymiseen asti. Työntekijän rikkoessa kilpailevan toiminnan kieltoa saattaa työnantajalle muodostua oikeus työsuhteen päättämiseen. Työnantaja, joka ottaa työhön henkilön, jonka tietää olevan kilpailevan toiminnan perusteella estynyt ryhtymästä työhön, vastaa työntekijän ohella aikaisemmalle työnantajalle aiheutuneesta vahingosta.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa