Minilex - Lakipuhelin

Kilpailukieltosopimus yrityskaupassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kilpailukieltosopimukset ovat lähtökohtaisesti laissa kiellettyjä. Kyseessä on kielletty sopimusehto, jos samalla jakeluportaalla olevat elinkeinonharjoittajat sopivat keskenään, että he pidättäytyvät kilpailemasta toistensa kanssa markkinoista, siten että elinkeinonharjoittaja pidättäytyy tietyn tuotteen tai palvelun tuotannosta tai palvelusta tietyllä alueella tiettynä ajanjaksona.Yrityskaupassa kilpailukieltosopimus voi olla tietyin edellytyksin sallittu, koska se voi olla välttämätöntä ostettavan yrityksen taloudellisen arvon ja ostajan investoinnin suojelemiseksi. Kieltosopimukselle on siis asetettu tietty välttämättömyys ja kaupan suojelun edellytys.

Koska yrityskaupassa usein siirretään ostajalle yrityksen maine, tietotaito ja asiakkaita, voi ehto siitä, että myyjä pidättäytyy kilpailusta ostajan kanssa, olla perusteltua. Muutoin myyjä voisi käyttää hyväkseen ennen yrityskauppaa saamiaan tietoja. Kilpailukieltoehdon täytyy kuitenkin olla ajallisesti, sisällöllisesti ja maantieteellisesti rajattu kohtuulliseksi. Se ei myöskään saa rajoittaa liikaa kilpailua, ainoastaan sen verran kuin on välttämätöntä kaupan toteutumisen ja ja yrityksen intressien suojaamiseksi.

Jos yrityskaupassa ei siirretä ollenkaan mainetta, tietotaitoa tai asiakkaita, ei kilpailukieltosopimusta voida yleensä pitää hyväksyttävänä. Jos taas nämä kaikki kolme siirtyvät ostajalle, voidaan kohtuullisena pitää enintään kolmen vuoden kilpailukieltoa. Kahden vuoden kilpailukielto on puolestaan sallittua, kun siirrettään vain maine ja asiakaspiiri. Vain harvoissa tapauksissa voidaan sallia näitä määräaikoja pidempi kieltoaika.

Sisällöllisesti kilpailukielto tulee rajata vain tuotteisiin ja palveluihin, joita myytävä yritys tuottaa. Kielto voidaan kohdistaa myyjän lisäksi tämä tytäryhtiöön ja kauppaedustajiin. Maantieteellisesti kielto on rajattavissa vain alueisiin, joissa yrityksellä oli ennen yrityskauppaa vakiintunut asema. KIlpailukieltosopimuksen ulottuvuuksia arvioidaan aina tapauskohtaisesti. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa