Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävät

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan on edistettävä osuuskunnan etua huolellisesti ja hoidettava osuuskunnan asioita lain ja osuuskunnan sääntöjen mukaisesti.

Osuuskunnan hallitus huolehtii osuuskunnan hallinnosta sekä toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Mikäli osuuskunnalla on toimitusjohtaja, hoitaa tämä osuuskunnan päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka ovat osuuskunnan toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisia tai laajakantoisia saa toimitusjohtaja ryhtyä vain, mikäli osuuskunnan hallitus on hänet siihen valtuuttanut, taikka mikäli hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta osuuskunnan toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan ryhtyessä merkittävämpiin toimenpiteisiin on osuuskunnan hallitukselle annettava toimenpiteestä tieto niin pian kuin mahdollista.

Osuuskunnan hallituksen on huolehdittava siitä, että osuuskunnan kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on järjestetty asianmukaisesti. Osuuskunnan toimitusjohtajan on huolehdittava siitä, että osuuskunnan kirjanpito on lainmukainen ja että osuuskunnan varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa