Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön perustamiseen tarvittavat dokumentit

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiöstä säädetään osakeyhtiölaissa. Osakeyhtiö on yksi yritysmuodoista, jona perustamasi yritys voi toimia. Nykyään elämme sähköistä aikakautta, jonka vuoksi osakeyhtiönvoi perustaa netissä sähköisesti tai vaihtoehtoisesti vanhaan malliin paperilomakkeita täyttämällä.

Kun osakeyhtiö perustetaan, tulee täyttää useita asiakirjoja ja allekirjoittaa ne. Osakeyhtiö tulee siis perustaa kirjallisesti, eikä pelkkä suullinen sopimus muiden kanssa ole missään nimessä pätevä. Tämä jo sen vuoksi, että osakeyhtiö tarvitsee Y-tunnuksen, jonka saa vain kirjallisen perustamisen jälkeen. Osakeyhtiön perustamisesta tehdään kirjallinen perustamissopimus ja laaditaan yhtiöjärjestys. Tämä yhtiöjärjestys voi olla perustamissopimuksen osana tai liitteenä. Lisäksi yhtiöjärjestyksen osana merkitään osakkeet. Osakkeiden merkintä tarkoittaa käytännössä sitä, että osakkeenomistaja merkitsee osakkeensa perustamissopimuksen allekirjoittamisella.

Kun nämä asiakirjat on laadittu, tulee osakkeista maksettavan rahamäärän olla yhtiön omistuksessa ja konkreettisesti yhtiön pankkitilillä, ennen kuin osakeyhtiötä ilmoitetaan kaupparekisteriin. Vasta tämän rekisteröinnin jälkeen syntyy perustamastanne yrityksestä juridinen eli laillinen osakeyhtiö. Nämä siis ovat asiakirjat, jotka ainakin ovat pakollisia osakeyhtiötä perustettaessa. Mikäli heräsi kysyttävää, voit ottaa yhteyttä osaaviin lakimiehiimme.  

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa