Minilex - Lakipuhelin

Aikaosuusasunto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aikaosuusasunnolla tarkoitetaan asumiskäyttöön tarkoitettua rakennusta tai huoneistoa, jonka käyttöoikeus perustuu aikaosuuksiin. Aikaosuudet ovat sopimuksessa määriteltyjä toistuviin ajanjaksoihin jaettuja oikeuksia käyttää kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen liittyvää majoitustilaa. Hallintaoikeus kohdistuu tyypillisesti lomakohteiden vapaa-ajan asuntoihin ja aikaosuudet toistuvat tavallisesti vuosittain viikon pituisina jaksoina.

Aikaosuuksia nimitetään tyypillisesti myös loma-osakkeiksi tai viikko-osakkeiksi. Suomalaisissa vapaa-ajanasuntojen aikaosuusjärjestelmissä hallintaoikeus perustuu tavallisesti kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden omistamiseen. Aikaosuusasuntoja tarjotaan yleisesti erilaisten vaihtojärjestelmien kautta, jotka mahdollistavat hallintaoikeuden käytön kotimaan lisäksi monissa eri lomakohteissa ulkomailla. Vaikka oma aikaosuus periaatteessa kohdistuisi määrättynä ajanjaksona tiettyyn asuntoon, vaihtojärjestelmien kautta on siis mahdollista esimerkiksi viettää lomaa muissakin kohteissa.

Ennen kuin elinkeinonharjoittaja tekee kuluttajan kanssa sopimuksen aikaosuusasunnosta, hänen on annettava kuluttajalle kuluttajansuojalaissa määritellyt ennakkotiedot. Sopimus on tehtävä kirjallisesti ja kuluttajan vahingoksi kuluttajansuojalain säännöksistä poikkeavat sopimusehdot ovat mitättömiä. 

Minilexin lakimiehet auttavat mielellään aikaosuusasuntoihin liittyvissä kysymyksissä.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa