» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2012:79 oli kysymys siitä, mikä merkitys tapahtuneella verojen ja veronkorotusten maksamisella oli, kun arvioitiin, voitiinko syyte törkeästä veropetoksesta ottaa tutkittavaksi. A:lle oli määrätty peiteltyä osinkoa koskevan menettelyn perusteella veroja ja veronkorotuksia. Syyttäjä oli myöhemmin vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä veropetoksesta saman menettelyn perusteella. A oli maksanut verot ja veronkorotukset kokonaan ennen syytteen vireilletuloa. Käräjäoikeuden mukaan juuri verojen ja veronkorotusten maksaminen sekä A:n suhtautuminen asiaan osoittivat, että hän oli jo viimeistään esitutkinnan aikaan pitänyt veronkorotusasiaa lopullisesti ratkaistuna. Käräjäoikeus jätti siten syytteen törkeästä veropetoksesta tutkimatta.
Korkein oikeus myönsi valitusluvan syyttäjälle ja Verohallinnolle, jotka olivat hakeneet muutosta ennakkopäätösvalituksin. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Kyse on niin sanotusta ne bis in idem -kiellosta. Korkein oikeus viittasi perusteluissaan aikaisempaan ratkaisukäytäntöönsä, jonka mukaan kielto syyttää tai tuomita kahdesti samassa asiassa koskee tilannetta, jossa ensimmäinen ratkaisu on lopullinen ennen jälkimmäisen menettelyn alkamista. Jos siis veronkorotuspäätös on tullut lopulliseksi ennen syytteen vireilletuloa, veronkorotus estää veropetosta koskevan syytteen tutkimisen. Korkeimman oikeuden mukaan ratkaisun lopullisuutta oli arvioitava lähtökohtaisesti sen mukaan, oliko määräaika säännönmukaisen muutoksenhakukeinon käyttämiseen ollut edelleen avoinna syytteen vireilletulon hetkellä.
Korkein oikeus on aikaisemmassa ratkaisukäytännössään kuitenkin eräissä tapauksissa katsonut, että veronkorotusta koskeva ratkaisu voi tulla lopulliseksi jo ennen kuin määräaika säännönmukaisen muutoksenhakukeinon käyttämiseen on päättynyt. Edellytyksenä tällöin Korkeimman oikeuden mukaan kuitenkin oli, että objektiivisesti arvioiden voitiin päätyä siihen, että verovelvollinen oli omalla toiminnallaan tarkoittanut saattaa veronkorotusasian lopullisesti päätökseen. Kyse on kokonaisarvioinnista, jossa Korkeimman oikeuden mukaan voitiin antaa merkitystä muun muassa sille, miten johdonmukaisesti verovelvollinen oli toiminut veroista ja veronkorotuksista vapautuakseen, missä määrin veroja ja veronkorotuksia oli maksettu ja missä rikosasian käsittelyn vaiheessa maksut oli tehty. Korkein oikeus totesi verojen ja veronkorotusten maksamisen perustuneen A:n haluun omalta osaltaan saattaa veronkorotuspäätökset lopullisiksi. Lisäksi A:lla oli syytteen vireille tullessa ja asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä ollut sinänsä vielä mahdollisuus hakea kaikilta syytteen tarkoittamilta verovuosilta verotukseen muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin. Sille seikalle, että muutoksenhakumahdollisuus oli vielä ollut muodollisesti avoinna, ei Korkeimman oikeuden mukaan voitu kuitenkaan antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, oliko A tarkoittanut omalta osaltaan saattaa verotusasiat lopullisesti päätökseen.
Kokonaisarviointinaan Korkein oikeus siten katsoi, että A:n menettely osoitti veronkorotusta koskevien ratkaisujen tulleen lopullisiksi jo ennen häntä koskevan syytteen vireilletuloa. Sen vuoksi edellytyksiä syytteen tutkittavaksi ottamiselle ei Korkeimman oikeuden mukaan ollut. Korkein oikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa