» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli yhtiön entinen toimitusjohtaja. Vuonna 1985 oli sovittu, että yhtiö maksaa A:lle lisäeläkettä kuukausittain. Yhtiössä aloitettiin 18.4.2002 saneerausmenettely, ja vahvistetun saneerausohjelman mukaan vakuudettomille velkojille maksettaisiin 15 prosenttia saatavien määrästä. Yhtiö lopetti lisäeläkkeitten maksamisen 1.8.2002 alkaen.
A vaati, että yhtiö velvoitetaan maksamaan lisäeläkkeet täyden määrän mukaan ajalta 1.8.2002 - 28.2.2003. Kyse oli siitä, katsottiinko velka saneerausvelaksi, jolloin saatavien määrä olisi ohjelman mukaisesti 15 prosenttia alkuperäisestä määrästä vai oliko kyseessä vastikkeellinen tai saneerausmenettelyn aikana syntynyt velka, jolloin se tulisi korvata täydestä määrästään. Käräjäoikeus katsoi, että kyseessä oli ennen saneerausmenettelyä syntynyt velka, eikä se ollut myöskään lain tarkoittamalla tavalla vastikkeellista, koska vastike oli ennen vuotta 1985 suoritettu työ, joka oli jo tehty. A:n saatava tuli katsoa saneerausvelaksi, josta yhtiö suorittaisi A:lle 15 prosenttia.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Korkein oikeus totesi, että A:n saatava voitaisiin katsoa saneerausvelaksi sillä perusteella, että se perustuu ennen saneerausmenettelyä tehtyyn sopimukseen eikä yhtiö saa eläkemaksuista sellaista vastiketta kuin jatkuvaan sopimussuhteeseen yleensä kuuluu. Eläkke on korkeimman oikeuden mukaan kuitenkin sen kaltainen toistuva maksu, jonka osalta ei ole ratkaisevaa, saako yhtiö siitä saneerausmenettelyn aikana vastiketta. Lain mukaan saneerausvelkana ei pidetä velallisen perustaman eläkesäätiön vastuuvajausta. Eläkesäätiön maksamat eläkkeitä tulee toisin sanoen saneerausmenettelyssäkin pitää saatavana, joka velkojan on saatava kokonaisuudessaan. Korkein oikeus toteaa, että eläkevelkojan asema yrityssaneerauksessa ei voi riippua siitä, maksaako yhtiö eläkettä säätiön kautta vai suoraan. Korkeimman oikeuden mukaan A:n eläkesaatavat tuli rinnastaa jatkuvassa sopimussuhteessa saneerausmenettelyn aikana syntyviin velkoihin. Yhtiö velvoitetaan suorittamaan eläkkeet A:n vaatimusten mukaan.
Korkeimman oikeuden ratkaisussa on huomattava erityisesti se perustelu, että eläkkeen saajan oikeus ei voi riippua siitä, minkälaiseen ratkaisuun yhtiö on eläkejärjestelyissään päätynyt. Eläkkeensaaja ei voi yleensä itse vaikuttaa yhtiön eläkeratkaisuihin, joten kyseessä olleiden eläkkeiden rinnastaminen eläkeyhtiön vastuuvajaukseen on perusteltua ja suojaa eläkkeen saajien tasavertaista kohtelua.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa