» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kohdassa turvattuun sananvapauteen oli puututtu artiklan 2 kohdan vastaisesti, kun hovioikeus oli tuominnut X:n sakkorangaistukseen painotuotteen kautta vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta. KKO:ssa oli kysymys hovioikeuden tuomion purkamisesta ihmisoikeusloukkauksen johdosta.
X oli vuonna 1999 tuomittu hovioikeudessa sakkoon ja korvausvelvollisuuteen. Ihmisoikeustuomioistuin oli tuomiossaan todennut Suomen rikkoneen ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa, joka koskee sananvapautta. Tuomiossa todetaan, että rikosoikeudenkäynti X:ää vastaan merkitsi valtion puuttumista sananvapauteen. Tällainen puuttuminen oli mainitun artiklan mukaan sallittua silloin kun siitä oli, kuten tässä tapauksessa, säädetty laissa ja sananvapauden rajoitukset olivat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa muun muassa muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi. Oikeudenkäynti ihmisoikeustuomioistuimessa koski sitä, olivatko X:n sananvapauteen kohdistuneet toimenpiteet olleet tällaisia toisen henkilön maineen tai oikeuksien turvaamiseksi välttämättömiä sananvapauden rajoituksia. Mainitsemillaan perusteilla ihmisoikeustuomioistuin päätyi äänestyksen jälkeen siihen, että näin tässä tapauksessa ei ollut. Suomi oli loukannut ihmisoikeussopimusta.
Ihmisoikeustuomioistuin oli tuomiossaan ihmisoikeusloukkauksen todettuaan velvoittanut valtion suorittamaan X:lle korvausta taloudellisesta vahingosta X:n maksamien sakkojen ja erilaisten korvausten osalta sekä X:lle itselleen aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Lisäksi, koska pelkkää sopimusloukkauksen toteamista ei oltu pidetty riittävänä, valtio oli velvoitettu maksamaan X:lle korvausta hovioikeuden tuomion aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Suomelle ei oltu asetettu velvoitetta ryhtyä asiassa muihin toimenpiteisiin X:ään kohdistuneen ihmisoikeusloukkauksen hyvittämiseksi.
Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio ei ollut merkinnyt hovioikeuden tuomion ja siihen sisältyvän syyksilukemisen kumoamista ja tuomitun rangaistuksen poistamista. X:n ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perusteella saama rahallinen korvaus oli kuitenkin käytännössä poistanut hänelle hovioikeudessa tuomittujen taloudellisten seuraamusten vaikutukset. Lisäksi ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa X:ää oli rahallisesti hyvitetty hovioikeuden tuomion aiheuttamien henkisten kärsimysten osalta. Edelleen ihmisoikeustuomioistuimen tuomio ja siinä todettu ihmisoikeusloukkaus olivat tulleet Suomessa yleiseen tietoon.
Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi. Niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa tarkoin määritellyin painavin perustein. Rikostuomion purkamisen edellytyksistä syytetyn eduksi on säädetty oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:ssä.
Pykälän 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen. Vakiintuneesti on katsottu, ettei uusi tuomio ole lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka. Ihmisoikeustuomioistuimenkaan tuomiota ei ole luontevaa tässä suhteessa katsoa uudeksi seikaksi.
Mainitun pykälän 4 kohdan mukaan tuomio voidaan purkaa, jos se perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tässä tapauksessa ihmisoikeustuomioistuimen tuomio osoittaa jälkikäteen, että X:ää ei olisi pitänyt tuomita rangaistukseen menettelystään. Ihmisoikeussopimus on Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta ja sen sisältämien oikeusohjeiden väärä soveltaminen rinnastuu siten Suomessa säädetyn lain väärään soveltamiseen.
Oikeuskäytännössä ei ole katsottu tämän säännöksen nojalla voitavan purkaa ratkaisuja, joihin tuomioistuin on päätynyt sille kuuluvan harkintavallan rajoissa. Nyt näytti olevan kysymys sellaisesta tilanteesta.
Tuomitsemisen edellytyksiä arvioitaessa sekä hovioikeus että ihmisoikeustuomioistuin olivat joutuneet punnitsemaan vastakkain kahta eri oikeutta, sananvapautta ja henkilön yksityisyyden suojaan kuuluvaa oikeutta maineensa loukkaamattomuuteen. Hovioikeus oli päätynyt tässä harkinnassaan toiseen lopputulokseen kuin ihmisoikeustuomioistuimen enemmistö. Laiminlyödessään punnintatilanteessa painottaa oikeutta sananvapauteen ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla hovioikeus oli ihmisoikeustuomioistuimen mukaan toiminut ihmisoikeussopimuksen vastaisesti.
Ihmisoikeustuomioistuimen oikeudelliset kannanotot ovat Suomen tuomioistuimia sitovia ja ne otetaan huomioon harkittaessa purkamisen mahdollisuutta tämän lainkohdan nojalla. Purkuperusteen soveltaminen on siten sinänsä mahdollista silloinkin, kun lain oikea sisältö täsmentyy vasta ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisulla, jos tuomion purkamisen edellytykset muuten täyttyvät.
Ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta ilmeni, miten lakia olisi tullut nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa soveltaa. Hovioikeuden tuomiossa oli poikettu tästä. Arvioidessaan X:n tekemää purkuhakemusta KKO totesi, että hovioikeuden tuomion lainvoimaiseksi tulosta oli kulunut yli kuusi vuotta hakemuksen tekemiseen. Kuten edellä oli selvitetty, ihmisoikeustuomioistuimen tuomion seurauksena hovioikeuden tuomion vaikutukset olivat tosiasiassa jo poistuneet eikä X:n myöskään hänen syykseen luetun rikoksen tai siitä tuomitun rangaistuksen laatu huomioon ottaen voitu katsoa enää kärsivän kielteisiä seurauksia hovioikeuden tuomion johdosta. Näillä perusteilla KKO katsoi, että tässä tapauksessa ei ollut sellaisia lain edellyttämiä painavia perusteita, joiden johdosta lainvoiman saanut tuomio voitaisiin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n nojalla purkaa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa