» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimmassa Oikeudessa käsiteltävänä oli tapahtunut sukupuoleen kohdistuva syrjintä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen paikallisosaston juhlapyhänä 4.3.2007. Paikallisosaston puheenjohtaja B oli sopinut kirkkoherran viransijaisen D:n kanssa juhlien järjestelyistä, joissa A on B:n ilmoituksesta saarnannut yhdistyksen valitsemana pappina jumalanpalveluksessa. A ja B olivat luulleet, että naispappi ei osallistuisi jumalanpalveluksen toimittamiseen, koska B ja D olivat siitä keskustelleet aikaisemmin. A ja B olivat uskonnollisen vakaumuksensa takia naispappeja vastaan. Kuitenkin D oli järjestänyt työvuorot siten, että C naispastorina osallistui ehtoollisavustajaksi kyseisessä jumalanpalveluksessa. Kun jumalanpalvelus oli ollut alkamassa 15 minuutin kuluttua, C oli saapunut työvuoroonsa. Tällöin B oli sanonut C:lle, että ”Sinäkö tänne tulit, tänne piti tulla Pertin. Tämä ei käy näin.” A ei siis hyväksynyt toimimista naispapin kanssa. Hän on ollut todistajan mukaan valmis väistymään, jos nainen osallistuisi jumalanpalveluksen toimittamiseen. B on yhtynyt myöhemmin A:n väitteisiin sanoen, että ”kirkkokuorokaan ei olisi tullut, jos olisi tiennyt täällä olevan naispapin”. A ja B ovat näin tehneet selväksi C:lle, että tämä ei voi osallistua jumalanpalvelukseen, jos A saarnaa. Jo hovioikeudessa katsottiin, että syynä on ollut se, että C on naispappi ja A ei voi toimia naispapin kanssa vakaumuksensa takia. C on kokenut tilanteesta syrjintää, vaikka häntä ei ole kehotettu poistumaan paikalta tai estetty osallistumasta jumalanpalvelukseen. Tämän johdosta C on itse poistunut paikalta, eli A:n ja B:n menettelyn seurauksena. Hovioikeus katsoi, että C on A:n ja B:n toimesta asetettu sukupuolensa perusteella miespappeihin nähden eriarvoiseen ja huonompaan asemaan, kun häntä on estetty osallistumatta C:lle määrättyyn työtehtävään toimia ehtoollisavustajana. A:lla ja B:llä ei ole ollut hyväksyttävää syytä tällaiseen toimintaan. Kyseessä on ollut julkisen jumalanpalveluksen järjestäminen.
Korkeimmassa oikeudessa tutkittiin A:n ja B:n valitusten perusteella, olivatko he syyllistyneet syrjintään, johon hovioikeus oli heidät tuominnut syyllistyneeksi. Rikoslain 11 luvun 9 § tulee sovellettavaksi, ja sen mukaan syrjinnästä tuomitaan se, joka julkista tilaisuutta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan sukupuolen perusteella.
A vetosi, että väitetty tapahtuma naisen sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä ei ole ollut syrjintää, koska se ei ole ollut naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa-laissa tarkoitettua syrjintää. Tasa-arvolaissa säädetään, että evankelis-luterilaisen kirkon uskonharjoitukseen ei sovelleta lain säännöksiä. Korkein oikeus kuitenkin toteaa, että tasa-arvolaissa tehty rajaus liittyy lain soveltamisalaan, eikä sukupuoleen perustuvan syrjinnän käsitteeseen. Se, että tasa-arvoa edistäviä toimenpiteitä ei ole ulotettu kirkon piirissä uskonharjoituksissa tapahtuviin syrjintätapauksiin, on johtunut juuri kysymyksestä naispappeudesta ja sen kiistanalaisuudesta. Rikoslain syrjintärikoksen tunnusmerkistö on siten yleinen, eikä se sulje kirkon piirissä uskonnonharjoituksessa tapahtuvaa syrjintää sukupuolen perusteella sen soveltamisen ulkopuolelle. Säännöksessä ei edes viitata tasa-arvolakiin tai sen soveltamisalaan.
Näillä perusteilla Korkein oikeus on katsonut, että sukupuoleen perustuva syrjintä voi olla rangaistavaa syrjintärikoksena myös jumalanpalveluksen yhteydessä tapahtuvana.
Arvioitavaksi tuli se, täyttyykö syrjintärikoksen tunnusmerkistö. Jumalanpalvelun on syrjintärikoksen tunnusmerkistössä tarkoittama julkinen tilaisuus. Lain lausuma ”julkista tilaisuutta järjestettäessä” on hallituksen esityksen (94/1993) mukaan tarkoittanut, että järjestäjien tekijäpiirin voi syyllistyä toimintojen harjoittajat, heidän palveluksessaan olevat tai avustajat. Keskeistä arvioinnissa on henkilön asema ja tehtävä tilaisuudessa ja hänen toimintansa keskeisyys tilaisuuden järjestelyissä.
A ei ole toiminut papin virassa Hyvinkään seurakunnassa, jossa tapahtuneeseen liittynyt jumalanpalvelus on järjestetty. Hän on kuitenkin vihitty pappi ja kirkkoherran luvalla voi jumalanpalveluksen toimittaa muu pappi kuin seurakunnan oma.
A ja kirkkoherra D eivät ole sopineet nimenomaisesti A:n saarnaamisesta jumalanpalveluksessa, mutta B:n järjestelyiden perusteella A on tullut kirkkoon aikeenaan pitää saarna. D on ollut tietoinen A:n saapumisesta pitämään saarnan, koska B on siitä aikaisemmin ilmoittanut. D on siis antanut suostumuksensa A:n saarnaamiseen. A on saapumalla, valmistelemalla ja suostumalla olemaan saarnan pitäjä tullut suorittamaan tilaisuudessa tätä tehtäväänsä. Hän on siis ollut mukana järjestämässä jumalanpalvelusta rikoslain 11:9 §:n tarkoittamalla tavalla. B on toiminut jumalanpalveluksen järjestämisessä yhteyshenkilönä A:n ja D:n välillä ja osallistunut muihin tapahtuman organisointeihin. Näillä toimilla B on osallistunut myös järjestämiseen lain tarkoittamalla tavalla.
Tuli ratkaista kysymys myös siitä, voiko henkilö, joka myös osallistuu julkisen tilaisuuden järjestämiseen olla syrjinnän kohteena. Rikoslain 11:9 §:n esityöt osoittavat, että kyse on pääasiassa tilaisuuteen osallistuvan ulkopuolisen henkilön syrjinnästä, mutta Korkein Oikeus katsoi, ettei lain sanamuoto estä tulkintaa, jolla rangaistava syrjintä voisi kohdistuva myös järjestämiseen osallistuvaan henkilöön. Tulkintaa puoltaa myös se, että syrjintärikos tavoittelee kaiken syrjinnän estämistä. Henkilön tietyssä ominaisuudessa toimiminen julkisessa tilaisuudessa ei ole siis merkityksellinen tekijä. Näillä perusteilla Korkein Oikeus katsoi että vaikka C on ollut myös järjestämässä jumalanpalvelusta, ei ole esteenä rikoslain 11:9 §:n soveltamiselle.
A: on vedonnut perustuslainmukaiseen perusoikeuteensa, että hänen ei tarvitse osallistua uskonnonharjoitukseen, joka on hänen uskonnon ja omantunnon vapautensa vastaista ja sillä perusteella hän ei olisi syyllistynyt syrjintään. Hänellä on ollut siis vakaumuksensa vuoksi oikeus vaatia ettei naispappi osallistu jumalanpalvelukseen. Korkeimman oikeuden mukaan kyse on siitä, että A on varta vasten saapunut jumalanpalveluksen pitääkseen saarnan, johon oli kuitenkin osallistumassa hänen vakaumuksensa vastainen naispappi, eikä se, että A olisi jättänyt osallistumatta uskonnon ja omantunnon vapautensa vastaiseen jumalanpalvelukseen.
Perustuslaissa on säännös 6 §:n 2 momentissa, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen perusteella. Lisäksi perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Korkeimman oikeuden mukaan uskonnonvapaus ei ole ehdoton oikeus, vaikka perustuslaissa ei ole mainintaa tämän oikeuden rajoittamisesta. Hallituksen esityksen mukaan rajoituslausekkeen puuttumisesta huolimatta uskonnonvapauteen vedoten ei voida harjoittaa toimia, jotka loukkaavat muita perusoikeuksia tai ihmisarvoa. Perusoikeusjärjestelmän kannalta uskonnonvapauden rajoittaminen on syrjinnän ehkäisemiseksi hyväksyttävä peruste rajoittaa uskonnollisten yhdistysten itsehallinnollista toimivaltaa. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa sekä kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa sopimuksessa on mainittu samoja periaatteita. Korkein oikeus katsoo näillä perusteilla, että henkilön tulee ottaa huomioon oman vakaumuksensa vastaiset periaatteet tullessaan harjoittamaan uskontoa toisen yhteisön tilaisuuteen, varsinkin silloin, kun hänen vakaumuksensa mukainen käyttäytyminen johtaa sukupuoleen perustuvaan syrjintään. A:lla ei ole olut siis menetellä syrjivästi. Sama koskee B:tä.
Tahallisuutta korkein oikeus arvioi niin, että A:n ja B:n toiminnan seurauksena C on joutunut luopumaan tehtävästään jumalanpalveluksessa, ja he ovat myös tienneet, että he näin toimiessaan ovat asettaneet C:n ilmeisen eriarvoiseen ja miespappeja huonompaan asemaan sukupuolen perusteella, jolloin A ja B ovat menetelleet tahallisesti.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa