» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus KKO:2015:35 käsitteli ulosottoa. Ulosottomies ulosmittasi A:n velkoja ulosottoviraston tilillä olleista varoista ja totesi ulosmittauspäätöksessä, että kyseiset varat olivat osa suuremmasta varamäärästä, joka oli jo aiemmin ulosmitattu kokonaisuudessaan. Tästä aiemmasta ulosmittauksesta tehdyt valitukset oli hovioikeudessa lainvoimaisella päätöksellä hylätty ja nyt käsillä oleva ulosmittaus koski myöhemmin täytäntöönpanoon tulleita valtion saatavia ja niille laskettua jako-osaa.
Yhtiö B katsoi käräjäoikeuteen ja ulosottovirastoon lähetetyssä valituksessaan, että varat kuuluvat sille ja vaati ulosmittauksen kumoamista ja ulosmittauksen täytäntöönpanon välitöntä keskeyttämistä. Ulosottomies totesi lausunnossaan, että kyseiset varat olivat olleet ulosmitattuina jo yli kaksi vuotta ja että aiemmasta ulosmittauksesta oli valitettu samoilla perusteilla ja valitus oli hylätty. Ulosottomiehen lausunnon mukaan varojen tilitystä ei tullut keskeyttää eikä valituksessa ilmennyt seikkoja, joiden perusteella hovioikeuden aiempaa ratkaisua tulisi muuttaa.
Käräjäoikeus hylkäsi B:n pyynnön täytäntöönpanon keskeyttämisestä ja joitain päiviä tämän jälkeen ulosottomies toimitti käräjäoikeudelle ilmoituksen, että ulosmitatut varat oli lopullisesti tilitetty velkojille. Ilmoituksen jälkeen käräjäoikeus antoi päätöksen, jolla se jätti B:n valituksen tutkimatta, sillä ulosottokaaren mukaan maksuvelvoitetta koskevan ulosottoasian vireilläolo päättyy, kun ulosottomies tilittää kertyneet varat, ja sen jälkeen valittaa voidaan vain tilityksen virheestä, eikä muuta valitusta siis voida enää tutkia.
B valitti hovioikeuteen ja vaati sitä kumoamaan käräjäoikeuden päätöksen ja hyväksymään sen esittämät vaateet. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
B sai valitusluvan korkeimmalta oikeudelta ja vaati alempien oikeuksien päätösten ja ulosmittauksen kumoamista. Korkeimmassa oikeudessa kysymykseksi muodostui se, onko ulosottovalituksen tutkimatta jättämisellä ja sitä edeltäneillä keskeytyspyynnön hylkäämisellä ja varojen lopullisella tilittämisellä rajoitettu B:n pääsyä tuomioistuimeen niin, että sen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu.
Korkein oikeus tutki ratkaisunsa tueksi ulosottokaaren ja ihmisoikeussopimuksen säännöksiä, perustuslakivaliokunnan lausuntoja ulosottokaaren säätämisen yhteydestä, omaa aiempaa oikeuskäytäntöään ja erityisesti ihmisoikeustuomioistuimen ulosottovalitusta koskenutta ratkaisua Olsby v. Ruotsi.
Asiassa B ei ollut saanut ratkaisua, jossa tuomioistuin olisi tutkinut valituksessa esitetyn omistusväitteen, sillä ulosottovalitusta ei ollut ulosottokaaren vuoksi otettu tutkittavaksi, kun varat oli lopullisesti ehditty tilittää velkojille. Korkein oikeus katsoi, että ulosottokaaren keskeytyssäännöstö on tarkoitettu turvaamaan sitä, että asianosaisilla olisi mahdollisuus saada asiassaan tuomioistuimen perustelu päätös, ja että ulosoton keskeyttämispäätöstä harkitessa on huomioitava erityisesti lain tarkoitus sekä se seikka, että varojen lopullista tilitystä seuraava valitusoikeuden päättyminen merkitsee perusoikeuden rajoittamista, joka ihmisoikeussopimuksen mukaan on sallittua vain siinä hyväksytyillä tavoitteilla. Keskeytyspäätöstä harkitessa olisikin huomioon otettava perus- ja ihmisoikeuksien edistäminen ja viimekädessä tuomioistuimen tulisi arvioida sitä, onko tilitykseen johtanut menettely estänyt muutoksenhakuoikeuden niin, että se loukkaa valittajan oikeutta päästä tuomioistuimeen.
Korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan ulosottomiehen on ulosottokaaren mukaan ulosottovalituksen johdosta pääsääntöisesti keskeytettävä tilitys ja sitä voidaan jatkaa vain rajoitettujen edellytysten täyttyessä. Tuomioistuimella sen sijaan on enemmän harkintavaltaa keskeytysmääräystä harkitessaan, sillä sen tulee tehdä asiassa kokonaisarvio, johon erityisesti vaikuttavat täytäntöönpanon vaihe, valituksen menestymisen todennäköisyys, keskeytyksestä tai täytäntöönpanon jatkamisesta osapuolille aiheutuva mahdollinen haitta ja muut vastaavat seikat.
Korkein oikeus katsoi, että vaikka kyseisessä asiassa monet seikat tukivatkin keskeytysmääräyksen antamista, oli valituksen hyväksymisen todennäköisyys keskeinen harkintaperuste. Korkein oikeus kiinnitti erityistä huomiota siihen, että käräjäoikeudelle oli asiassa toimitettu ulosottomiehen lausunnon liitteenä hovioikeuden B:n aiemman ulosottovalituksen ratkaisu, jossa hovioikeus ei pääkäsittelyn jälkeen ollut muuttanut käräjäoikeuden päätöstä, jossa B:n vaatimukset oli hylätty näyttämättöminä. Korkeimman oikeuden mukaan kyseisessä päätöksessä ei kuitenkaan sitovasti ratkaistu sitä, voidaanko samat rahavarat ulosmitata nytkin haettujen saatavien suoritukseksi, eli päätös ei muodostanut estettä B:n valituksen tutkimiselle. Tästä huolimatta korkein oikeus katsoi, että lainvoiman saaneella tuomiolla on myöhemmässä oikeudenkäynnissä niin sanottu todistusvaikutus, joka voitiin huomioida keskeytyspäätöstä tehdessä. Aiemmin B oli esittänyt vaatimuksensa ja niitä tukevan näytön ja saanut perustellun tuomioistuimen päätöksen. Nyt esittämässään valituksessa B esitti samat väitteet, perusteet ja todisteet kuin aiemmin.
Koska aiempi hovioikeuden päätös oli ollut käräjäoikeuden tiedossa, oli sillä ollut korkeimman oikeuden mukaan riittävät edellytykset arvioida uuden valituksen todennäköisyyttä sekä sitä, ovatko oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset edellyttäneet, että B saa vaatimuksensa uudestaan tuomioistuimen tutkittavaksi.
Koska B:n samansisältöiset väitteet oli asianmukaisella tavalla tutkittu jo aiemmin samojen varojen ulosmittausta koskevan asian yhteydessä ja B:llä oli ollut mahdollisuus riitauttaa ulosottotoimenpide, korkein oikeus katsoi, ettei B:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ollut loukattu, vaikka valitus oli jätetty tutkimatta varojen tilityksen jälkeen. Korkein oikeus ei siis muuttanut hovioikeuden päätöstä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa