» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Yhtiö oli tuonut maahan tuotteita, joiden hankintahinta kuljetuskustannuksineen oli ollut yhteensä noin 50 000 euroa. Mainittua omaisuutta oli säilytetty yhtiön vuokraamissa varastoissa. Yhtiö oli solminut Tapiolan kanssa yritystoimintaa koskevan vakuutussopimuksen, jossa varastossa oleva vaihto-omaisuus oli vakuutettu muun ohella palon varalta yhteensä 300 950 euron vakuutusmäärästä. Varasto ja vaihto-omaisuus tuhoutuivat tulipalossa sittemmin. Yhtiön korvausvaatimus vaihto-omaisuudesta oli ollut yhteensä 300 000 euroa. Lisäksi se oli vaatinut korvausta tuhoutuneen omaisuuden jätekuljetuksesta. Asiassa oli Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, oliko yhtiö antanut Tapiolalle vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla oli merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta ja oliko Tapiola voinut evätä yhtiöltä kokonaan korvauksen tulipalossa tuhoutuneesta omaisuudesta.
Vakuutussopimuslain 69 §:n mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys. Vakuutussopimuslain 72 §:n mukaan korvauksen hakijan korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista, jos korvauksen hakija on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut vakuutuksenantajalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Tämän lainkohdan esitöiden mukaan tällaiset tiedot voivat liittyä joko tuhoutuneen omaisuuden määrään tai sen arvoon. Vilpillisyys edellyttää tietoisuutta tiedon virheellisyydestä ja sen merkityksestä vakuutuksenantajalle sekä hyötymistarkoitusta. Kohtuullisuusharkinnassa voidaan ottaa huomioon muun muassa se, kuinka huomattavaa hyötyä vilpillä tavoiteltiin, menettelyn törkeysaste muutoin, vilpin käyttöön johtaneet syyt sekä vakuutuksenantajalle mahdollisesti aiheutuneet ylimääräiset selvittelykustannukset. Asiassa sovellettavien Tapiolan yritystoiminnan vakuutusehtojen 10.7.2 kohdan mukaan vakuutuksenottajan vakuutuksenantajalle vahinkotapahtuman jälkeen vahingon selvittämiseksi annettavia selvityksiä ovat muun muassa luettelo tuhoutuneesta ja säilyneestä omaisuudesta sekä ostotositteet.
Yhtiön ja Tapiolan välillä solmittu vakuutussopimus on luonteeltaan vahinkovakuutus. Korkein oikeus totesi, että vahinkovakuutuksessa vakuutuskirjaan vakuutusmääräksi merkitty rahamäärä osoittaa sen enimmäismäärän, jonka vakuutuksenantaja on sitoutunut vakuutustapahtuman sattuessa suorittamaan. Vakuutuksenottaja ei vahinkovakuutuksen perusteella voi kuitenkaan saada korvausta enempää kuin kärsimänsä todellisen vahingon määrän. Vakuutusmäärä ei osoita vahingon määrää eikä sitä näin ollen voida pitää yhtiön kärsimän vahingon arvioinnin perustana.
Vahinkovakuutuksessa vakuutuksen perusteella suoritettavan korvauksen määrä lasketaan sen mukaan, kuinka omaisuuden vakuutusarvo on vakuutussopimuksessa määritelty. Yhtiön ja Tapiolan välisen vakuutussopimuksen mukaan omaisuuden vakuutusarvo on pääsääntöisesti sen jälleenhankinta-arvo. Vakuutusehtojen mukaan jälleenhankinta-arvon mukainen korvaus edellyttää kuitenkin sitä, että kahden vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta tuhoutuneen omaisuuden tilalle hankitaan uutta samanlaatuista tai samaan käyttöön tarkoitettua omaisuutta. Kun näin ei ollut asiassa menetelty, yhtiön vakuutuskorvauksen määrä laskettiin sen perusteella, mitä oli pidettävä omaisuuden päivänarvona, jolloin omaisuuden jälleenhankinta-arvosta vähennetään omaisuuden arvon aleneminen vakuutusehdoissa tarkemmin kuvatulla tavalla.
Korvauksen hakijan velvollisuus antaa selvityksiä
Korkein oikeus totesi vakuutussopimuslain 69 §:stä ilmenevän, että pääsääntöisesti korvauksen hakijan on esitettävä selvitystä seikoista, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun arvioimiseksi. Korvauksen hakijan on siten esitettävä selvitystä sekä vahingon sattumisesta että sen määrästä. Vakuutuksenantajalla saattaa esimerkiksi kokemuksensa perusteella olla korvauksenhakijaa paremmat mahdollisuudet hankkia selvitystä. Tällaiset tilanteet on lainkohdassa otettu huomioon korvauksenhakijan velvollisuutta poikkeuksellisesti keventävinä perusteina. Asiassa oli ilmennyt, että yhtiö oli ilmoittanut palossa tuhoutuneeksi omaisuutta, jota se oli osin säilyttänyt myös sellaisessa varastossa, joka ei ollut tuhoutunut, ja jota se oli myös toiminnassaan myynyt. Yhtiö oli ollut velvollinen pitämään kirjaa varastotilanteestaan ja myyntinsä määrästä. Vakuutuksenantajalla ei voi olla tähän nähden korvauksenhakijaa parempia mahdollisuuksia hankkia mainittua selvitystä. Yhtiöllä oli siis tässä tapauksessa ollut parhaat mahdollisuudet selvittää tuhoutuneen omaisuuden määrä.
Yhtiön menettely vakuutustapahtuman jälkeen
Yhtiön edustaja ei ollut toimittanut Tapiolan pyytämiä ostotositteita tuhoutuneeksi ilmoitetusta vaihto-omaisuudesta, vaan hän oli kertonut, että ostokuitit sisältävä kansio oli varastettu. Väitetystä anastusrikoksesta ei ollut tehty poliisille ilmoitusta ja myöhemmin ostotositteet olivat löytyneet. Korkein oikeus katsoi yhtiön edustajan toiminnan ilmentäneen pyrkimystä salata vakuutusyhtiön vastuuseen vaikuttavia tietoja.
Yhtiö oli hakenut 300 000 euron korvausta vaihto-omaisuudesta, jonka hankintahinta kuljetuskustannuksineen oli ollut noin 50 000 euroa. Yhtiö ei ollut kyennyt selvittämään tuhoutuneen omaisuuden määrää. Tuhoutuneen omaisuuden arvon osalta vakuutuskorvauksen määrittämisessä on lähtökohtana yhtiön kärsimä todellinen vahinko, joka vakuutusehtojen mukaan lasketaan tässä tapauksessa omaisuudella vakuutustapahtuman sattuessa olleen päivänarvon perusteella. Kun yhtiö ei ollut kyennyt selvittämään todellista vahinkojen määrää, vaan pyrinnyt salaamaan vakuutuksenantajalta tietoja joilla oli merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioinnin kannalta, Korkein oikeus katsoi yhtiön toimineen vilpillisesti.
Ero vaaditun vakuutuskorvauksen ja yhtiön todella kärsimän vahingon välillä oli merkittävä. Yhtiön menettelyllään tavoitteleman hyödyn määrä oli siten ollut huomattava. Korkein oikeus katsoi yhtiön menettelyn niin törkeäksi, ettei ollut kohtuullista määrätä Tapiolaa korvaamaan osaakaan yhtiölle aiheutuneesta vahingosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa