» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A ja B olivat eläneet avoliitossa vuodesta 1977 vuoteen 1982. He olivat kihlautuneet 1979 ja alkaneet rakentaa talviasuttavaa taloa B:n omistamalle mökkitontille. Tarkoitus oli jatkaa yhdessä asumista talossa sen valmistuttua. B vastasi rakentamisen kustannuksista ja A rakensi talon pääasiassa itse. Avoliitto purkautui 1982, jolloin talo oli lähes valmis. A vaati korvausta tekemästään työstä, koska ei voinut käyttää taloa asuntonaan, kuten alun perin oli tarkoitus.
Raastuvanoikeus katsoi, että B oli saanut perusteetonta etua, ja määräsi B:n maksamaan A:lle 20 000 markkaa korkoineen, kun A:n vaatimus oli 30 000 markkaa. Raastuvanoikeus katsoi näytetyksi, että suurimman osan talon rakennustöistä ja muista töistä oli tehnyt A, joka ei kuitenkaan ollut saanut vastiketta tekemästään työstä. Asumisen oli tarkoitus olla vastikkeena, mutta se ei ollut toteutunut.
Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta. Myös korkein oikeus katsoi, että B oli saanut perusteetonta etua, ja piti 20 000 markan korvausvelvoitteen voimassa. Korkein oikeus katsoi, että A:n työpanos oli ollut huomattava, eikä hän ollut saanut tarkoitettua vastiketta, koska ei voinut asua talossa.
Ratkaisevaa asiassa on se, millainen vastike työstä on sovittu ja miten se on toteutunut. Kyse on sopimusoikeudellisesta näkökulmasta. Työstä ei ollut saatu sovittua vastiketta, joten kohtuullinen vastike määrättiin korvattavaksi rahana.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa