Minilex - Lakipuhelin

Kunnianloukkaus - KKO:1997:185

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Kunnianloukkaus
    Vahingonkorvaus
    Tuomion julkaiseminen

Tapauksessa oli kyse kunnianloukkauksesta, jossa asianomistajan tuomio julkaistiin ilman tämän lupaa.

B ja C olivat julkaisseet tuomion ja kuvan asianomistajasta lehdessä, joka loukkasi tämän kunniaa. B:n ja C:n lisäksi käräjäoikeus tuomitsi myös kustantajan korvaamaan kärsimyksestä aiheutuneet korvaukset yhteisvastuullisesti.

Hovioikeus muutti osittain käräjäoikeuden tuomiota, ja katsoi, että vastaajat syyllistyivät herjaukseen, eikä kunnianloukkaukseen. Korvausmääriä vähennettiin hovioikeuden toimesta.

Korkein oikeus katsoi, että aikakauslehdessä kerrotut käräjäoikeuden tuomiossa mainitut A:ta loukkaavat seikat, jotka ovat myös B:n ja C:n myöntämän mukaan myöhemmin osoittautuneet perättömiksi, ovat omiaan olleet saattamaan A:n halveksimisen alaiseksi. Tällä törkeällä loukkauksella B ja C ovat aiheuttaneet A:lle henkistä kärsimystä. Siitä tuomittu vahingonkorvauksen määrä 75 000 markkaa ei Korkeimman oikeuden arvion mukaan ole liiallinen.

Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että B:n ja C:n toiminta oli oma-aloitteista, eikä sen vuoksi kustannusyhtiötä olisi pitänyt tuomita. Näin ollen korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota siten, että vapautti kustannusyhtiön korvausvelvoitteestaan. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]