» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2017:3 oli kysymys vahingonkorvausvelan vanhentumisesta. Tapauksessa kantaja M Oy vaati W Oy:tä vahingonkorvausta sillä perusteella, että M Oy:n omistaman kiinteistön valmiiksi neuvoteltu kauppa oli jäänyt toteutumatta sen takia, että W Oy oli oikeudettomasti pitänyt hallussaan kiinteistöön kohdistuvia panttikirjoja. Tämän takia kiinteistö oli ulosmitattu ja myyty käypää hintaa alemmasta hinnasta. M Oy:n W Oy:tä vastaan ajaman täytäntöönpanoriitakanteen johdosta annetulla tuomiolla oli myöhemmin vahvistettu, ette W Oy:llä ollut panttioikeutta kiinteistöön. M Oy katsoi, että vahingonkorvaussaatavan vanhentumisaika alkoi kulua vasta, kun tämä tuomio oli tullut lainvoimaiseksi. Korkeimmassa oikeudessa oli kyse siitä, milloin vahingonkorvaussaatavan vanhentumisaika on alkanut kulua.
Velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan vahingonkorvaussaatavan vanhentumisaika alkaa kulua sopimuksenulkoisen vahingonkorvauksen osalta siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Lain esitöissä todetaan, että vanhentumisen alkamishetkeä ei voida ratkaista pelkästään sen perusteella, milloin henkilö tosiasiallisesti on saanut tarvittavat tiedot vahingosta, vaan vahingonkärsijältä edellytetään aktiivisuutta vahingon ja siitä vastuussa olevan selvittämiseksi.
Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että vahingonkorvausvelan vanhentumisajan alkamisen ei ole katsottu edellyttävän, että vahinkoa kärsineellä olisi ollut varma tieto vahingonkorvausvastuun edellytyksenä olevista tosiseikoista. Sen sijaan sillä on ollut merkitystä, onko vahingonkärsijällä ollut käytössään riittävästi tietoa, jotta hän on voinut arvioida vahingonkorvausvastuun edellytyksiä. Korkeimman oikeuden mukaan velan vanhentumisesta annetun lain 10 §:n mukainen velan vanhentumisen katkaiseminen on mahdollista tehdä, vaikka vahingonkorvausvastuun edellytyksiin liittyisi epäselvyyksiä.
Korkein oikeus toteaa, että M Oy on saanut tiedon väittämästään kiinteistön käypää hintaa alhaisemmasta myyntihinnasta heti kiinteistön myynnin jälkeen tammikuussa 2006. Tämän lisäksi se on tiennyt jo ennen kiinteistön myyntiä siitä, että W Oy ei ole suostunut palauttamaan panttikirjoja. Näin ollen M Oy on voinut jo ennen kaupan toteutumista arvioida, mikä vaikutus W Oy:n menettelyllä on mahdollisen kaupan toteutumiseen.
Kysymys panttioikeuden olemassaolosta oli ollut kiinteistöä myytäessä riitainen. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan M oli kiistänyt panttioikeuden sillä perusteella, että se ei ollut antanut panttaustahdonilmaisua ja yhtiön hallituksen puheenjohtajan nimi oli väärennetty panttioikeuden perustamista koskevaan asiakirjaluonnokseen.
Korkein oikeus katsoi, että M Oy:llä oli ollut vahingonkorvausvelvollisuuden arvioimisen kannalta riittävät seikat tiedossa viimeistään 27.1.2006 eli panttioikeutta koskevan täytäntöönpanoriitakanteen nostamisen ajankohtana. Sillä seikalla, että kysymystä panttioikeuden olemassaolosta ei ollut vielä täytäntöönpanoriidassa ratkaistu, ei ollut asiassa merkitystä. Näin ollen vahingonkorvaussaatavaa koskeva vanhentumisaika on alkanut kulua tammikuussa 2006. Kun M Oy on katkaissut vanhentumisen vasta 17.1.2011 nostetulla kanteella, on vahingonkorvaussaatava vanhentunut. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja jätti voimaan käräjäoikeuden tuomion.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa